Kansainvälinen naistenpäivä

Maaliskuinen tuulinen tervehdys kaikille blogini seuraajille,

Eilen vietettiin kansainvälistä naistenpäivää, jota on vietetty jo 1900-luvun alkupuolelta lähtien. Kansainvälisenä naisten vuotena eli vuonna 1975 yhdistyneet kansakunnat vahvistivat päivän vieton virallisesti. Itse olen tiennyt vasta muutamia vuosia, että tämä päivä on kansainvälinen naistenpäivä, koska tämä päivä on minun syntymäpäiväni. Tätä naistenpäivää vietetään etenkin heikompiosaisten naisten oikeuksien parantamisen vuoksi, koska lähdeskään kaikissa maissa naiset eivät ole tasavertaisia miesten kanssa.

Tiesitkö, että maailmassa kuolee 47 000 naista vaarallisen abortin seurauksena vuosittain. Jopa Suomessa noin 40 % yli 15-vuotiaista naisista on joutunut fyysisen tai seksuaalisen väkivallan kohteeksi. Joku näistä, eli puhdas vesi, riittävä elintila, kunnollinen asunto, kunnon peseytymistilat puuttuvat yli 50 %:lla kaupungeissa asuvista naisista. Naisten ansiot ovat Suomessakin noin 16 % miesten ansiota pienemmät, muualla noin 22 % pienemmät.

Eli vielä on paljon tekemistä tasa-arvon hyväksi, mukavaa maaliskuun jatkoa sinulle lukijani,

toivottelee Serena

 

Soita tänään ilmaiseksi

Aurinkoinen maaliskuinen tervehdys kaikille blogini seuraajille,

Tänään kello 13 alkaa jälleen Suomessa ilmaiskampanja, kampanja kestää yöllä 01 saakka, joten sinulla on rutkasti aikaa soittaa. Valitse numero 0700-93162, jolloin sinulla on aikaa seitsemän minuuttia puhua maksutta kenen tahansa neuvonantajamme kanssa. Voit soittaa numerostasi maksutta kerran tämän illan aikana, joten valitsethan numerot huolellisesti.

Voit miettiä jo etukäteen kysymyksiä, mihin haluat selvyyttä ja mitä haluat esittää neuvonantajillemme. Moni meistä haluaa mielellään kuunnella Sinun ääntäsi ja kertomustasi omasta elämästäsi niin pääsemme helpoiten Sinun energioihisi, tulkinta on vuorovaikutteinen kokemus joten se on hyvä tehdä puhtaassa yhteistyössä niin lopputulos on silloin se parhain. Jos haluat puhua toisen neuvonantajamme kanssa, pääset päävalikkoon painamalla numeroa yhdeksän. Voit katsoa vapaana olevat neuvonantajamme joko sivuilta www.ennustaja24.fi tai www.enkeliviesti.fi. Voit myös kuunnella neuvonantajiemme esittelyt ja pääset valitsemaan neuvonantajan painamalla numeroa yksi, eteenpäin nauhoissa pääset painamalla numeroa kuusi.

Jään odottamaan soittoasi, lämmöllä Serena

Maaliskuun energiat

Tervehdys kaikille blogini seuraajille,

Maaliskuu on alkanut melkoisen myllertävissä energioissa, paljon muutoksia on tullut. Muutokset kaihertavat sydämessä, varsinkin ystäväni Stellan lopetettua yllättäen työkaverinani, mieli on ollut melkoisen maassa. Ystävyys kumminkin jatkuu, joten vain tämä työasian tiimoilta tullut muutos hieman surettaa, mutta onnea hänelle jatkoon. Hän piti blogia Stellan Matkassa.

Tähtitaivaallakin planeetat ja aspektit ovat myrskyisiä, eli muistatko, vain muutos on mahdollisuus ja kun yhden oven sulkee takanaan on edessä aina uusi ovi, ennemmin tai myöhemmin. Tämä astrologinen jännitystila on syntynyt, kun Mars on saapunut yhtymäryppääseen Pluton, Saturnuksen, Jupiterin ja Pallas Athenen kanssa. Pitäkää lukijat hatuistanne kiinni, koska loppukuussa on tulossa vieläkin kovempia aspekteja.

Uskallatko sinä hypätä uuteen, erilaiseen ja tuntemattomaan?

soittelemisiin, Serena

 

 

Karkauspäivä

Helmikuun lopun tervehdys kaikille blogini seuraajille,

Tänään  29.2.2020 vietetään karkauspäivää, jota vietetään joka 4. vuosi. Ennen vuotta 2000 karkauspäivää vietettiin karkausvuosina 24.2, jolloin 24. – 28.2. nimipäiviään viettävät siirtyivät seuraavaan päivään. Nykyään 29.2. kukaan ei vietä nimipäiväänsä. Nippelitietona vielä sadalla jaollisisista vuosista vain neljällä sadalla jaolliset ovat karkausvuosia.

Julius Caesar aikoinaan päätti karkauspäivän perustamisesta, koska huomattiin että kun maa kiertää auringon ympäri, se kestää kuusi tuntia enemmän kuin 365 vuorokautta. Nykyään on tapana, että karkauspäivänä myös naiset saavat kosia. Jos mies ei suostu kosintaan, hänen tulee hankkia naiselle hamekangas. Tämä tapa on peräisin Iso-Britanniasta.

Naimattomat naiset, onnistuneita kosintareissuja, toivottelee Serena

 

Apua toivottomuuteen

Hei lukijani, olet varmaan ainakin joskus kärsinyt masennuksesta tai toivottomuudesta.

Muista ettei mikään tunne kestä ikuisesti, vaikka voimakkaat ja ikävät tunteet voivatkin tehdä olosi toivottomaksi. Voit vaikka meditoida ja keskittyä pelkästään hengitykseesi ja musiikin kuunteluun. Älä käytä enää sanoja täytyy, pitää ja on pakko, sillä se juuri mihin nyt pystyt, riittää.

Älä jää yksin, vaan hakeudu sellaisten ihmisten seuraan, jotka voivat antaa sinulle tarvitsemaasi apua. Älä murehdi turhaan tulevaisuutta, vaan yritä nähdä tämän hetken valoisat puolet. Uskalla ottaa vastuu omista tunteistasi ja tarpeistasi. Aseta muille ihmisille rajat sillä se vahvistaa omaa voimaasi.  Oma voima ja toivo kulkevat käsi kädessä. Toivottuun olotilaan pääseminen kestää aikansa, peruna kerrallaan ja pienin askelin. Seuraa pienimpiäkin ilon aiheita, koska ilo on polku uuteen. Muista että olet tärkeä ja arvokas juuri sellaisena kuin olet. Luota siihen että kaikki asiat tulevat järjestymään. Positiivisilla ajatuksilla luomme valoisampaa tulevaisuuttamme.

Lämpimin terveisin Serena

 

Reikihoito

Tervehdys sinulle, blogini seuraaja,

Oletko koskaan kokeillut reikihoitoa? Yleisin kysymys onkin, että mitä se reikihoito oikein mahtaa olla. Reiki on universaalista ja rakkaudellista energiaa, jota voidaan lähettää terveydelle, asioille ja ihmisille. Voin lähettää positiivista energiaa jo tapahtuneille asioille tai tulevaisuudessa oleville.

Voin lähettää Sinulle reikihoitoa puhelun aikana, reikiä tulee kerralla tarpeeksi, ja se vaikuttaa parantavasti sekä fyysisiin että psyykkisiin vaivoihin.  Jännittynyt henkilö rauhoittuu ja väsynyt piristyy hoidon ansiosta. Annan reikiä myös fyysisiin vaivoihin, mutta muista ensisijaisesti kääntyä lääkärin puoleen vakavien terveysongelmien suhteen. Muista juoda lasi vettä, koska tämä universaali energia saa myös kuona-aineet liikkeelle.

Milloin haluaisit kokeilla kaukohoitoa? Olen melko satunnaisesti linjoilla, seuraavan 4 vuorokauden aikana voin olla ihan mihin vuorokauden aikaan vaan tavoitettavissa.

Lämmöllä, Serena

Enkeli- ja energiahoidot

Keväinen tervehdys kaikille blogini seuraajille,

Leudon talven jälkeen on jo runsaasti kevättä ilmassa, se vähäinenkin lumi alkaa olla sulanut ja myrskythän kertovat kevään lähestymisestä. Oletko koskaan ottanut vastaan enkelihoitoja tai energiahoitoja? Minä nimittäin teen niitä myös kaukohoitoina puhelimitse.

Enkelienergiahoito on erittäin rakkaudellista hoitoa, se saa olosi turvalliseksi ja luottavaiseksi, että olet isommissa käsissä ja elämäsi tulee menemään ihan tekemäsi sielunsuunnitelman mukaan. Kutsun johtajaenkeli Arkkienkeli Mikaelin hoitamaan sinua sinisellä säteellään ja parantajaenkeli Arkkienkeli Rafaelin vihreällä säteellään. Arkkienkeli Samuel voi hoitaa sydäntäsi, ja voin myös pyytää häntä avaamaan sydäntäsi enemmän universaalille rakkaudelle. Arkkienkeli Gabriel puhdistaa sinun energioitasi ja antaa lisää selkeyttä elämäntehtävääsi.

Soita minulle niin voin välittää sinulle viestiä parantavat enkelit pakasta ja enkeliterapiakorteista myös,

rakkaudella Serena

Mitä kaikkea juhlitaan 11.2.2020

Tervehdys sinulle, blogini seuraaja,

Aamulla radiota kuunnellessani kun vein tyttäreni kouluun, yllätyin kuullessani,  että tänään olisi ”Älä itke kaatuneen maidon perään päivä ”- radiojuontaja kertoi omista muistoistaan, miten hän lapsena kaatoi usein maidon, kun ei olisi sitä halunnut juoda. Vertauskuvallisesti tämä asia tarkoittanee sitä, että älä sure asioita joille et voi enää mitään.

Päiväkodeissakin pidetään poistumisharjoituksia, sillä tänään on myös valtakunnallinen 112-päivä. Tänään vietetään myös Japanissa kansakunnan perustamisen päivää, sillä 660 ennen ajanlaskumme alkua kruunattiin Japanin ensimmäinen keisari. Tänään on myös ollut Egyptin kuningas Farukin ja keksijä Thomas Alva Edisonin syntymäpäivä. Vuonna 1970 eli 50 vuotta sitten Japanin ensimmäinen satelliitti laukaistiin matkaan. 1990 Apartheid-politiikan vastustaja Nelson Mandela vapautettiin Etelä-Afrikassa. Vuonna 2003 mikrobiologian professori Pirjo Mäkelä sain ensimmäisenä naisena Suomessa akateemikon arvonimen.

Eli tänä päivämääränä on tapahtunut paljon, soittelemisiin, Serena

Supertäysikuu

Hyvää tulevaa täysikuun päivää kaikille blogini seuraajille,

ensi yönä eli sunnuntain ja maanantain välisenä yönä on täysikuu. Joitakin meistä tämä täysikuu valvottaa ja jotkut ihmiset ovat entistäkin levottomampia täysikuun aikana. Tästä kuvasta tuli mieleeni ikivanha kielikurssi, sarja joka tuli telkkarista,  ”Hello, Hello, Hello”, jossa 2 englantilaista etsivää hoki There´s a cat in the moon, tämä sarja tuli sieltä mustavalkoisesta tv:stä kun olin pieni enkä koskaan pitänyt kyseisestä ohjelmasta. Se oli mielestäni outo ja jollain tavalla pelottavakin.

Täysikuun aikana tulisi välttää lääketieteellisiä toimenpiteitä, kuten hammaslääkärissä käyntiä sekä turhaa lääkkeiden ja lisäravinteiden syöntiä. Täydenkuun aikana kannattaa pysytellä kotona, meditoida ja mietiskellä asioita sekä yrittää päästä eroon haitallisista käyttäytymismalleista.

Soittelemisiin, Serena

 

Helmeilevä helmikuu

 

Helmikuinen tervehdys kaikille blogini seuraajille,

Mistäköhän nimi helmikuu on oikein syntynyt? Helmi-sanasta tulee mieleen helminauha, simpukan sisällä oleva helmi sekä vanhakantainen nykyäänkin suosiossa oleva lapsen nimi Helmi.

Helmikuun nimi on syntynyt jäähelmistä, jotka syntyvät puun oksilla suojasään jälkeisillä pakkasilla. Helmikuuta pidetään isoveljeään tammikuuta pahansuovempana, mutta se ei kuitenkaan onnistu olemaan yhtä kylmä kuin tammikuu vaikka haluaisi. ”Kun toisella silmää kiristää, niin toinen silmä vettä kaataa” on sanonta helmikuulle.

Aurinkoista helmikuuta kaikille, toivottelee Serena