Maaliskuun energiat

Tervehdys kaikille blogini seuraajille,

Maaliskuu on alkanut melkoisen myllertävissä energioissa, paljon muutoksia on tullut. Muutokset kaihertavat sydämessä, varsinkin ystäväni Stellan lopetettua yllättäen työkaverinani, mieli on ollut melkoisen maassa. Ystävyys kumminkin jatkuu, joten vain tämä työasian tiimoilta tullut muutos hieman surettaa, mutta onnea hänelle jatkoon. Hän piti blogia Stellan Matkassa.

Tähtitaivaallakin planeetat ja aspektit ovat myrskyisiä, eli muistatko, vain muutos on mahdollisuus ja kun yhden oven sulkee takanaan on edessä aina uusi ovi, ennemmin tai myöhemmin. Tämä astrologinen jännitystila on syntynyt, kun Mars on saapunut yhtymäryppääseen Pluton, Saturnuksen, Jupiterin ja Pallas Athenen kanssa. Pitäkää lukijat hatuistanne kiinni, koska loppukuussa on tulossa vieläkin kovempia aspekteja.

Uskallatko sinä hypätä uuteen, erilaiseen ja tuntemattomaan?

soittelemisiin, Serena

 

 

Auringonpimennys tiistaina

Helteistä heinäkuuta kaikille blogini seuraajille,

Auringonpimennys on lähtölaukaus uusille aloituksille ja uudelle rakkaudentäyteiselle elämälle eri tavoilla eri horoskooppimerkeille. Venus ja Mars vaihtavat merkkiä auringonpimennyksen hetkellä ja siksi tämä aika on loistava aloittaa kaikenlaista uutta elämässään.

Venus siirtyy rapujen merkkiin, joten tämä aika on loistavaa aikaa rakkausrintamalla varsinkin ravuille. Muillakin veden merkeillä, kuten Skorpioneilla ja Kaloilla on vipinää rakkausrintamalla.

Isoja oivalluksia nousee syvältä alitajunnasta vaatimaan toteuttamista alkuviikosta, varsinkin tiistaina. Leijonille, Oinaille ja Jousimiehille, jotka ovat tulen merkkejä, alkaa kokonainen kahden vuoden vauhtijakso. Skorpionit, Härät ja Vesimiehet joutuvat vahtimaan hieman tarkemmin energioitaan.

Ihanaa heinäkuun jatkoa juuri sinulle, toivottelee Serena