Sydämellinen tervehdys kaikille blogini seuraajille. Joku on voinutkin ihmetellä, kun äkkiä ilmestyin paikalle ja huomasi, että blogiakin olin kirjoittanut jo miltei parin vuoden ajan. Vanha sanonta onkin, että pitää lähteä maailmalle, niin voi palata takaisin kotiin, vai olikohan kyseessä tälläkin kertaa tuhlaajatytön paluu 🙂
Poissaoloni aikana on tullut muutoksia, esimerkiksi voit kutsua minut paikalle ilmaisella tekstiviestillä, jos haluat keskustella kanssani enkä ole paikalla. Tätä kutsua tulen noudattamaan parhaani mukaan, toki aina en voi luvata työsyistä saapuvani paikalle.
Tulkintoja olen tehnyt jo useamman vuoden ajan, ja edellinen postaukseni kertoikin tarottulkinnoista. Sydäntäni lähellä ovat suositut Alistair Crowleyn Thoth-tarotkortit. Omistan toki muitakin tarottkortteja, mutta olen hieman arempi ottamaan niitä käyttöön.
Tulkintaterveisin Serena /246