Ensiaskeleita henkisellä polulla

Hei,

Toivottavasti elokuu on alkanut kaikilla mukavissa merkeissä. Jatkan nyt kertomista henkisellä polulla tärkeistä ensiaskelista.

Intuitio on kuin lihas, mitä enemmän sitä käytät sitä vahvemmaksi ja paremmaksi se kehittyy. Intuition käyttöä voi harjoitella arkipäivän elämässä. Ennen intuitiota kutsuttiinkin kuudenneksi vaistoksi. Oma intuitioni on vahvistunut vuosien varrella ja luotankin siihen kohtuullisen paljon. Käytänkin tarotkortteja intuition jatkeena. Heiluria on mielestäni paras käyttää puhtaaseen kyllä tai ei -kysymykseen, koska intuitio vaikuttaa vahvasti heilurin toimintaan.

Melko yleistä on, että henkisellä polulla aloittaneet ihmiset miettivät, miten kyseisellä tiellä pääsee eteenpäin. Kärsivällisyyttä ja pitkämielisyyttä tarvitaan, jotkut etenevät tälläkin tiellä nopeammin kuin toiset. Kannattaa opetella meditoimaan, eli keskittyä hitaaseen sisään ja uloshengitykseen ja tyhjentämään mielensä. Tällaisen harjoituksen aikana moni asia voi selvitä mielessä. Mielensä tyhjentäminen ja rentoutuminen onnistuu hyvin myös rauhallisessa joogassa.  Internetistä löytyy paljon visualisaatioita, joiden kuuntelua ennen kehotan maadoittamaan itsensä hyvin. Chakra-harjoitusten tekemisellä voi olla myös apua joillekin ihmisille.

Kiitollisuusharjoitukset ovat myös tärkeitä runsauden luomisessa. Meidän tulisi muistaa siunata ruokamme ja kiittää siitä. Voimme olla myös kiitollisia siitä että perustarpeemme ovat tyydytettyjä, meillä on koti, ravintoa ja ystäviä. Voimme kiittää siitä, että meillä on sänky, tyyny ja peitto, kun saamme olla terveitä. Kun luotamme siihen että varamme riittävät, ja muistamme kiittää laskuista, voimme ajatella mitä kaikkea olemme sillä rahalla saaneet ja olla siitä kiitollisia.

Monelle vaikea askel henkisellä polulla on anteeksiantaminen. Meidän tulee antaa anteeksi kaikille niille jotka ovat meitä loukanneet ja myös omalle itsellemme. Loppujen lopuksi jos kantaa kaunaa, se rasittaa eniten henkilöä itseään. Kun pystyy antamaan anteeksi ja unohtamaan, mielikin kevenee.

Nykyään puhutaan paljon myös kirouksista ja pahoista silmistä. Pahan silmän kohteeksi voi joutua, jos joku henkilö puhuu ja ajattelee pahaa toisesta ihmisestä. Jotkut meediot tai selvänäkijät osaavat poistaa näitä.

Kysymysosioon voi laittaa mielellään kysymyksiä, mistä haluaisit minun kirjoittavan. Vastaan parhaani mukaan ja jos en osaa vastata voin kysyä viisaammilta ja etsiä tietoa.

Jos haluat soittaa minulle, ja soitat 1. kertaa numerostasi, valitse 0700-93162, ensin 3 ja Serena agenttinumero 546, voit puhua ensimmäiset 7 minuuttia maksutta. Muuten soita 0700-80000, jos olen linjoilla voit painaa numeroa 3 ja valita minut agenttinumero 546, ystävyydellä Serena

https://www.ennustaja24.fi/kaikki-tulkitsijat/serena-546/