Juhannuksen taikaa

Nyt se on tulossa, juhannus eli mittumaari, keskikesän juhla. Kesän voimakkaat energiat ovat korkeimmillaan kun vietämme yötöntä yötä. Joissakin osissa Suomea poltetaan juhannuskokkoja, tämä tapa on muinainen ja näillä karkoitetaan pahoja henkiä. Juhannuskoivuja laitettiin pihalle ja alakuvan mukaisia koristeellisia torneja.

Myös juhliminen juhannuksena on traditio, pahat henget ynnä muut pysyvät kauempana kuin pitää mahdollisimman kovaa meteliä. Liiallisen alkoholinkäytön seurauksena juhannuksena usein sattuu ja tapahtuu. Tulee tapaturmaisia kuolemia, useimmiten hukkumisia. Tappeluita ja puukotuksia…

Itse aion viettää rauhallisen juhannuksen. Grillaamista ja saunomista, ehkä tuore ja raikas saunavihta. Neiti-ihmiset keräävät usein kedoilta seitsemän erilaista kukkaa tyynyn alle, jos unessa näkyisi tuleva puoliso. Koska energiat ovat korkealla, on myös hyvä aika manifestoida ja suunnitella tulevaisuutta.

Ihanaa juhannusta juuri Sinulle, toivottelee

Serena, 246.

Tarottulkintaa kesäkuulle

Nostin meille kaikille yhteisesti tarotkortit kesäkuulle. Ihan kuin monessa astrologisessakin tulkinnassa puhutaan, tämä aika on hyvin rakkaudellisesti korkeaenergistä aikaa. Ensimmäiseksi nousikin tästä Crowleyn pakasta Mielihyvä kortti, eli Maljojen kuusi.

Maljojen kuusi kertoo kaikesta siitä, mikä tarjoaa sinulle nautintoa ja hyvää oloa. Tämä kortti painottuukin miehen ja naisen, tai yleensä rakastavaisten näin nykyaikana, väliseen suhteeseen, fyysiseen nautintoon. Nyt olisi mahdolllista tavata mahdollinen kumppani, jos sellaista ei ole.

Toiseksi kortiksi nousi Lanttien Kuningatar. Kuningatar on kerännyt mammonaa, tehnyt paljon töitä. Nyt hän katsoo taakseen ja miettii mitä kaikkea hän on tehnytkään. Nyt koittaa levon ja rauhoittumisen hetki. Kuningattarenkin tulee nyt levätä ja nauttia, tehdä niitä asioita mistä hän saa iloisen mielen ja rentoutuu.

Kolmanneksi kortiksi nousi suuren Arkanan Ylipappi. Kuuntele aina sisäistä ääntäsi eli vaistoasi. Tämä kortti viittaa myös viisaaseen oppaaseen, neuvonantajaan ja opettajaan. Oma intuitio on myös se, mikä on yleensä oikeassa, kuuntele sitä.

Voit myös itse tulkita nämä kortit itsellesi, mitä korteista tulee mieleen. Jos haluat lisää tulkintaa henkilökohtaisesti, voit soitella.

Ihanaa juhannusviikkoa, toivottelee Serena, 246.

Foggy Summer night sunset view from Sotkamo, Finland.

Elämänilo

Pretty young teenage girl laying on a grass

Miten löytää taas elämänilo, jos se on hukkunut arkipäivän taakkoihin ja velvollisuuksiin? Jos et pysty ottamaan vuorotteluvapaata tai sapattivuotta, tee niitä asioita joista nautit ja saat erityisesti iloa itsellesi.

Jotkut saavat iloa perheen kanssa olosta, rauhallisesta mietiskelyhetkestä tai hyvästä kirjasta ja elokuvasta. Jotkut saavat hyvän olon tunteen kovasta treenaamisesta tai siitä, että käy ravintolassa syömässä erittäin hyvää ruokaa.

Mieti jokin hyvä tapa, millä voit toteuttaa itseäsi. Missä olet erityisen hyvä? jotkut voivat olla erinomaisia kokkeja tai siivoajia, jotkut taas piirtäjiä tai kirjoittajia. Yleensä se asia, jossa olet ainutlaatuinen tai paras, on sinun elämäntehtäväsi. Voit olla myös hyvä auttamaan ja opastamaan, tai kuuntelemaan muita ihmisiä.

Iloista kesää juuri Sinulle, toivottelee

Serena, 246.

Young woman enjoying the nature in spring. Dancing, running and whirling in beautiful park with cherry trees in bloom. Happiness concept

Carpe diem

Ajatukseni pyörivät jo siinä, että loma lähestyy loppuun, enää vajaat kaksi viikkoa jäljellä. Apua, kuinka sitten taas jaksan sitä noidankehää, kun työt alkavat. Mutta nyt on tosiaan väärä aika surra edessäolevia asioita, koska meidän tulisi elää hetkessä – carpe diem eli tartu hetkeen.

Loma-aika tuntuu aina kuluvan nopeasti, niinkuin silloin aina käy kun on hauskaa. Maadoittumalla, eli kävelemällä ulkona paljain jaloin, taloustöitä tekemällä pysymme kiinni nykyhetkessä, eivätkä ajatukset karkaa niin helposti siihen tulevaan aikaan.

Olin lasten kanssa Pikku Kakkosen kesätapahtumassa, jonne oli ilmainen sisäänpääsy. Siellä oli erittäin paljon ihmisiä, myyntipaikkoihin oli hyvin pitkät jonot. Lisäksi oli melko kuuma… Toivonkin etten jäänyt tv-kameran kuvaamaksi 🙂 Illalla vielä olin tosi väsynyt kuumuuden ja ihmispaljouden vuoksi.

Nauti lukijani lomasta, toivottavasti siitä edessäolevasta!

Soittelemisiin, Serena, 246.

Sateen voima

Monesti tuskailemme, että taas sataa. Mutta sateen voima saa luonnon kukoistamaan ja on vanha sanonta, että sateen jälkeen paistaa aina aurinko. Sateen jälkeen taivas on sinisempi ja ruohokin on jälleen vihreämpää, luonto puhkeaa kukkaan. Kukat ja kasvit kukkivat entistä voimakkaammin.

Kuivuus saa ruohon ruskeaksi ja luonto alkaa näyttää muitakin kuivumisen merkkejä. Sade on luonnolle ja ihmisille elintärkeää. Myrskytuuli saa puut kaatumaan ja oksia lentelemään, tavallaan elinkelvottomat puut siirtyvät myrskyn jäljiltä syrjään uusien elinkelpoisten tilalle.

Myös meille ihmisille vesi on tärkeää, meidän pitäisi juoda tätä elämän eliksiiriä yli 2 litraa päivässä. Varsinkin meissä naisissa on suurin osa nestettä vartalossamme. Tämän vuoksi kuunkierto voi vaikuttaa meihin välillä vahvastikin täällä tuhansien järvien maassa.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Introvertit

Introvertti eli sisäänpäin kääntynyt ihmistyyppi voidaan nähdä usein nykymaailmassa negatiivisessa valossa. Introvertillä ihmisellä voi olla erittäin rikas sisäinen maailma ja hyvä mielikuvitus. Hänellä on usein muutama luottoystävä, koska hän ahdistuu isommassa porukassa viriketulvan vuoksi.

Introvertin henkilön positiivisia piirteitä on myös halu ja kyky kuuunnella toista ihmistä, koska hän yleensä miettii ja harkitsee mitä hän sanoo. Kirjailijat ja runoilijat, myös sanoittajatkin, voivat olla usein introvertteja. He miettivät ja pohdiskelevat sellaisia asioita, jotka eivät ulospäinsuuntautuneilla henkilöillä tule mieleen. Introvertit ovat myös usein erityisherkkiä, joten he osaavat kuvailla hyvin erilaisia kokemuksia ja tuntemuksia. Pohdiskelun ja mietiskelyn vuoksi heillä voi olla erittäin syvällisiä näkemyksiä eri asioista.

Nyt on aika nauttia kesästä ja lämmöstä, ehkä jo huomenna taas sataa!

Soittelemisiin, Serena, 246.

Ekstrovertit

personality scale of introvert extrovert spectrum

Nykyaikana ekstrovertit ovat haluttuja työntekijöitä. Ulospäinsuuntautuneisuutta pidetään korvaamattomana avuna henkilökuntaa palkatessa. Ekstrovertin toimintakykyyn ei stressi eikä melu vaikuta lamaannuttavasti, itsehän he pitävätkin melko kovaa melua jatkuvalla puhumisellaan. Heillä on myös taipumus dominoida muita hiljaisempia toimijoita. Hän häikäisee ottamalla ohjat omiin käsiin ja ottamalla riskejä. Ekstrovertti saa lisää virtaa ja voimaa iskemällä tarinaa ja hauskuttamalla muita.

Ekstroverttiuden huonoja puolia on nopea tylsistyminen rutiineihin, hän haluaa ääntä ja juhlia, hän haluaa olla keskipiste. Ekstrovertilla voi olla taipumus juoruiluun eikä hän osaa välttämättä pitää salaisuuksia kovin hyvin. Hän itse puhuu niin paljon, ettei hän jaksa kuunnella muita ihmisiä. Mutta jos on tylsää, ekstrovertti lamaantuu ja tylsistyy..

Pitääkö tässäkin valita se kultainen keskitie?

Soittelemisiin, Serena, 246.

Eri persoonallisuustyypeistä

Oletko sinä introvertti eli sisäänpäinkääntynyt henkilö, vai ekstrovertti eli ulospäin kääntynyt persoonallisuustyyppi, vai sijoututko näiden kahden persoonallisuustyypin väliin? Tälläinen ihmistyyppi on ambivertti, jolla on sekä introvertin että ekstrovertin luonteenpiirteitä.

Olen nyt lomalla ja voin nauttia omasta rauhasta ja ladata akkujani. Itse koen että minulla on kummankin persoonallisuustyypin piirteitä, eli olisin sitten ambivertti. Tosin olen niitä ihmisiä, jotka tykkäävät siitä, että voi varata ajan jonnekin tietokoneella, ettei tarvitse notkua puhelimessa jonottaen. Samoin olen parempi ilmaisemaan itseäni kirjoittaen kuin suullisesti, tai sitten kirjoittaisin mieluiten.

Ambivertti viihtyy sekä ihmisten parissa että yksin. Hän ei ahdistu yleensä yksinäisyydestä, vaan päinvastoin jopa nauttii siitä. Mutta hän nauttii myös ystäviensä kanssa olemisesta eikä koe sen jälkeen itseänsä väsyneeksi ja turhautuneeksi.

ihanaa alkukesää blogini seuraajille, Serena, 246.