Somen vaaroista

Luin iltapäivälehdestä pedofiileistä ja muista lasten hyväksikäyttäjistä. Usein he lähestyvät uhrejaan sosiaalisen median eri sovelluksissa väärää identiteettiä käyttäen.

He usein valehtelevat ikänsä ja nimensä, ovat ystävällisiä nuorelle ja pyytävät heidän kuviaan. Pikkuhiljaa he etenevät seksuaaliseen suuntaan ja pyytävät vähäpukeisia kuvia tai alastonkuvia nuorelta. He kehuvat ja arvostavat, antavat positiivista palautetta, sanovat kauniiksi ja seksikkääksi.

Kun he saavat solmittua nuoreen luottamuksellisen suhteen, on aika suunnitella tapaamista. Tapaamisessa käytetään päihteitä, alkoholia, lääkkeitä tai huumeita. Ennenpitkää tapaaminen johtaa seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

Nuori ei uskalla kertoa vanhemmilleen asiasta. Hän voi tuntea syyllisyyttä tapahtuneesta. Nuoren kuvia voi levitä netissä tai muille ihmisille. Seuratkaa hyvät ihmiset nuorten käyttäytymistä somessa. Kertokaa heille, että heidän ei kannata viestitellä tuntemattomien kanssa eikä missään nimessä lähettää kuvia itsestään.

Turvallisin someterveisin,

Serena, 246.

Luontokato

Ihanaa heinäkuun huomenta jokaiselle blogini seuraajalle! Tänään pyöräilin heti aamusta, melko lämmintä oli ennen seitsemää. Hikikin tuli ihan pisaroina, kun pysähtyi.

Luin artikkelin luontokadosta, eli jatkuva rakentaminen aiheuttaa eläinlajien katoamista luonnosta. Rakennetaan yhä vain enemmän, metsä- ja luontoalueita muutetaan asunto- tai teollisuusalueiksi. Tämä vaatii veronsa, koska täysin luonnonvaraista aluetta tulee olemaan yhä vähemmän ja vähemmän.

Teollistuminen, teollisuuden päästöt ja jätteet aiheuttavat myös luonnon tuhoutumista pitemmällä aikajanalla. Kun olin lapsi, meitä opetettiin olemaan roskaamatta hyvin tehokkaasti. Olen yrittänyt itse opettaa tämän omille lapsilleni, ja saankin olla kävelevä roskis, koska roskat työnnetään aina minulle….

Turhaa autolla ajamista pitäisi välttää päästöjen vuoksi, tosin tämä nykyinen polttoaineen hinta vaikuttanee siihenkin tehokkaasti. Mutta yritetään me säilyttää luontoa kauniina ja koskemattomana meidän lapsillemme ja heidän jälkeläisilleen.

Käy katsomassa heinäkuun tarotkortit uudesta blogistani tahtiportinennustus. fi !

soittelemisiin, niin nostan Sinulle ikiomat, terveisin

Serena, 246.

Ilon energia

Tiesittekö, että enkelitkin ovat hyvin iloisia ja nauravaisia valonolentoja? Kun nauramme ja iloitsemme kovasti, tämä loistava korkeavärähteinen energia vetää puoleensa näitä ihania valosta peräisin olevia auttajia.

Enkelitkin ovat melkoisia vitsiniekkoja toisinaan, he piilottavat viestejä meille varsin ovelasti erilaisiin paikkoihin. Itsekin saan lohdutusta usein löytämällä yllättäen höyhenen hieman oudosta paikasta. Silloin tunnen saavani vahvistusta, että olen sittenkin menossa matkalla oikeaan suuntaan.

Myös laulun sanoissa voi tulla vahvistusta omille ajatuksille enkelien saattamina. Enkelit kannustavat meitä iloitsemaan, toteuttamaan itseämme ja haaveita sekä unelmiamme. Kun olemme niin sanotussa flow-tilassa ja toimimme innostuksen polulla, olemme oikeilla jäljillä elämäntehtävämme suhteen. Tällöin elämä on lauleskelua ja kaikki tuntuu sujuvan miltei itsestään.

Jos haluat että katson elämääsi enkelikorttien ja tarottien avulla, soittele.

Serena, 246.

Kesän taikaa

Juhannuksen aika oli tänä kesänä harvinaisen lämmin ja kesäinen. Harvoin saamme nauttia niin ihanasta ilmasta juhlapyhänä. Toki saimme myös nauttia ukonilmoista räiskyvine salamoineen. Näitähän tulee aina, kun ilmanala on ollut pitempään lämmin. Sisätiloissa alkoi olla liiankin lämmintä kun olisi pitänyt mennä unten maille.

Hyttysiä tuntuu olevan tänäkin kesänä paljon. Ne viihtyvät puiden lähellä ja varjossa, varsinkin iltaisin niitä on ihan haitaksi asti. Toki tarjolla on nykyään erilaisia hyttysenkarkottimia ja hyttyssuihkeita ja voiteita. Itse olen kyllä joutunut useamman kerran hyttyshyökkäyksen uhriksi.

Suomen kesä menee ohi yleensä aivan liian nopeasti, vaikka minulla on ollut pariin otteeseen liiankin kuuma ja olen kaivannut viileämpää ja raikkaampaa ilmaa. Mutta nautitaan nyt tästä lämmöstä ja ihanuudesta, koska pimeän aika on kyllä liiankin pitkä ja jäätävän kylmä ja märkä.

Seuraavan kerran voin taas nostella kortteja. Olethan käynyt tutustumassa uuteen blogiini tahtiportinennustus.fi !
Soittelemisiin, Serena, 246.

Ohjausta enkeleiltä

Tällä kertaa valitsin Doreen Virtuen kauniit Ohjausta Enkeleiltä kortit. Pyysin enkeleiltä apua heinäkuun enkeliviestien saamiseksi, ja samalla kertaa nousikin kaksi korttia, palveleminen ja puhdistautuminen.

Palveleminen kortin nostaminen merkitsee sitä, että oma elämäntehtävä olisi jollain tavalla hukassa. Meidän tulisi luovuttaa kaikki taloushuolemme enkeleille ja Jumalan haltuun, ja keskittyä nimenomaan toisten palvelemiseen. Meidän ei tulisi kiinnittää huomiota ulkopuolisten ihmisten reaktioihin. Meidän tulisi keskittää energia johonkin tärkeään päämäärään ja näin vetovoiman lain avulla saisimme kaiken tarvitsemamme.

Myös huonoista ja negatiivisista energioista puhdistautuminen on tärkeää. Me voimme muun muassa pyytää enkeleiltä energiasuojaa, kun joudumme olemaan tekemisissä epämiellyttävien henkilöiden kanssa tai lähdemme ruuhka-aikaan liikkeelle. Meidän tulisi välttää epäterveellisiä nautintoaineita, kuten sokeri, nikotiini, alkoholi ja kofeiini, jotta kuulisimme enkeleiden ohjausta paremmin. Enkelit auttavat meitä pyynnöstä välttelemään meille tarpeettomia henkilöitä ja ravinto/nautintoaineita.

Voimme puhdistautua pyytämällä apua enkeleiltä ja suihkussa voimme kuvitella kuinka vesi vie ja puhdistaa kaiken meille tarpeettoman pois.

Soittele, jos haluat ikioman enkeliviestin!

Serena, 246.