Ilon energia

Tiesittekö, että enkelitkin ovat hyvin iloisia ja nauravaisia valonolentoja? Kun nauramme ja iloitsemme kovasti, tämä loistava korkeavärähteinen energia vetää puoleensa näitä ihania valosta peräisin olevia auttajia.

Enkelitkin ovat melkoisia vitsiniekkoja toisinaan, he piilottavat viestejä meille varsin ovelasti erilaisiin paikkoihin. Itsekin saan lohdutusta usein löytämällä yllättäen höyhenen hieman oudosta paikasta. Silloin tunnen saavani vahvistusta, että olen sittenkin menossa matkalla oikeaan suuntaan.

Myös laulun sanoissa voi tulla vahvistusta omille ajatuksille enkelien saattamina. Enkelit kannustavat meitä iloitsemaan, toteuttamaan itseämme ja haaveita sekä unelmiamme. Kun olemme niin sanotussa flow-tilassa ja toimimme innostuksen polulla, olemme oikeilla jäljillä elämäntehtävämme suhteen. Tällöin elämä on lauleskelua ja kaikki tuntuu sujuvan miltei itsestään.

Jos haluat että katson elämääsi enkelikorttien ja tarottien avulla, soittele.

Serena, 246.

Kesän taikaa

Juhannuksen aika oli tänä kesänä harvinaisen lämmin ja kesäinen. Harvoin saamme nauttia niin ihanasta ilmasta juhlapyhänä. Toki saimme myös nauttia ukonilmoista räiskyvine salamoineen. Näitähän tulee aina, kun ilmanala on ollut pitempään lämmin. Sisätiloissa alkoi olla liiankin lämmintä kun olisi pitänyt mennä unten maille.

Hyttysiä tuntuu olevan tänäkin kesänä paljon. Ne viihtyvät puiden lähellä ja varjossa, varsinkin iltaisin niitä on ihan haitaksi asti. Toki tarjolla on nykyään erilaisia hyttysenkarkottimia ja hyttyssuihkeita ja voiteita. Itse olen kyllä joutunut useamman kerran hyttyshyökkäyksen uhriksi.

Suomen kesä menee ohi yleensä aivan liian nopeasti, vaikka minulla on ollut pariin otteeseen liiankin kuuma ja olen kaivannut viileämpää ja raikkaampaa ilmaa. Mutta nautitaan nyt tästä lämmöstä ja ihanuudesta, koska pimeän aika on kyllä liiankin pitkä ja jäätävän kylmä ja märkä.

Seuraavan kerran voin taas nostella kortteja. Olethan käynyt tutustumassa uuteen blogiini tahtiportinennustus.fi !
Soittelemisiin, Serena, 246.

Elämänilo

Pretty young teenage girl laying on a grass

Miten löytää taas elämänilo, jos se on hukkunut arkipäivän taakkoihin ja velvollisuuksiin? Jos et pysty ottamaan vuorotteluvapaata tai sapattivuotta, tee niitä asioita joista nautit ja saat erityisesti iloa itsellesi.

Jotkut saavat iloa perheen kanssa olosta, rauhallisesta mietiskelyhetkestä tai hyvästä kirjasta ja elokuvasta. Jotkut saavat hyvän olon tunteen kovasta treenaamisesta tai siitä, että käy ravintolassa syömässä erittäin hyvää ruokaa.

Mieti jokin hyvä tapa, millä voit toteuttaa itseäsi. Missä olet erityisen hyvä? jotkut voivat olla erinomaisia kokkeja tai siivoajia, jotkut taas piirtäjiä tai kirjoittajia. Yleensä se asia, jossa olet ainutlaatuinen tai paras, on sinun elämäntehtäväsi. Voit olla myös hyvä auttamaan ja opastamaan, tai kuuntelemaan muita ihmisiä.

Iloista kesää juuri Sinulle, toivottelee

Serena, 246.

Young woman enjoying the nature in spring. Dancing, running and whirling in beautiful park with cherry trees in bloom. Happiness concept

Introvertit

Introvertti eli sisäänpäin kääntynyt ihmistyyppi voidaan nähdä usein nykymaailmassa negatiivisessa valossa. Introvertillä ihmisellä voi olla erittäin rikas sisäinen maailma ja hyvä mielikuvitus. Hänellä on usein muutama luottoystävä, koska hän ahdistuu isommassa porukassa viriketulvan vuoksi.

Introvertin henkilön positiivisia piirteitä on myös halu ja kyky kuuunnella toista ihmistä, koska hän yleensä miettii ja harkitsee mitä hän sanoo. Kirjailijat ja runoilijat, myös sanoittajatkin, voivat olla usein introvertteja. He miettivät ja pohdiskelevat sellaisia asioita, jotka eivät ulospäinsuuntautuneilla henkilöillä tule mieleen. Introvertit ovat myös usein erityisherkkiä, joten he osaavat kuvailla hyvin erilaisia kokemuksia ja tuntemuksia. Pohdiskelun ja mietiskelyn vuoksi heillä voi olla erittäin syvällisiä näkemyksiä eri asioista.

Nyt on aika nauttia kesästä ja lämmöstä, ehkä jo huomenna taas sataa!

Soittelemisiin, Serena, 246.

Ekstrovertit

personality scale of introvert extrovert spectrum

Nykyaikana ekstrovertit ovat haluttuja työntekijöitä. Ulospäinsuuntautuneisuutta pidetään korvaamattomana avuna henkilökuntaa palkatessa. Ekstrovertin toimintakykyyn ei stressi eikä melu vaikuta lamaannuttavasti, itsehän he pitävätkin melko kovaa melua jatkuvalla puhumisellaan. Heillä on myös taipumus dominoida muita hiljaisempia toimijoita. Hän häikäisee ottamalla ohjat omiin käsiin ja ottamalla riskejä. Ekstrovertti saa lisää virtaa ja voimaa iskemällä tarinaa ja hauskuttamalla muita.

Ekstroverttiuden huonoja puolia on nopea tylsistyminen rutiineihin, hän haluaa ääntä ja juhlia, hän haluaa olla keskipiste. Ekstrovertilla voi olla taipumus juoruiluun eikä hän osaa välttämättä pitää salaisuuksia kovin hyvin. Hän itse puhuu niin paljon, ettei hän jaksa kuunnella muita ihmisiä. Mutta jos on tylsää, ekstrovertti lamaantuu ja tylsistyy..

Pitääkö tässäkin valita se kultainen keskitie?

Soittelemisiin, Serena, 246.

Kursailusta

Harrastetaankos teillä kursailua? Eli kaatelet kahvia kuppeihin ja kaikki vain parveilevat pöydän ympärillä eikä kukaan meinaa istuutua pöytään. Sitten kahvi jo jäähtyykin pikapikaa.

Entäs sitten kun ruoka on valmista, kukaan ei tule syömään ja ruoka jäähtyy. Jos olet emäntänä, se on kertakaikkiaan erittäin ärsyttävää.

Toisaalta en kyllä uskalla tai kehtaa mennä ensimmäisenä itsekään kahvipöytään saati ottaa ensimmäisenä, ettei vain saa ahneen mainetta 🙂 Mutta en jätä kahvia kuppiin enkä omalle lautaselleni tarjottavia.

Katselin viikko sitten nuoria syömään mennessä. Pojat spurttasivat heti vauhdilla kun ruoka oli valmista. Itse sain kommentteja, että ovatkohan kaikki lapset varmasti saaneet jo ruokaa jonoon mennessäni. En ollut suinkaan ottanut viittä lautasta tarjottimelleni 🙂 Eli tapakasvatus on sallittua, jopa aikuisillekin…

Mukavia juhlia kaikille, kursailijoillekin,

Toivottelee Serena, 246.

Matkakuumetta

Arvatkaapa mitä, minäpä pääsen ensi viikolla pienelle matkalle, eli olen siis poissa linjoilta maanantaista keskiviikkoon. Onkohan sitten kotiin päästessä oma maa mansikka ja muu maa mustikka, vaikka ihan kotimaan matkailusta on kyse. Käymme sellaisessa paikassa missä en ole ennen käynyt, olen siis luokkaretkellä eräänlaisena apuvalvojana.

Aina on mukava ennen reissua miettiä, mitä kaikkea kivaa näkee tai kokee matkalla. Ollaan siis lähdössä junalla oikein ”isolle kirkolle”. Mennään kohteeseen, jonne on pieni noin 15 minuutin pituinen laivamatka.

Suunnittelen tekeväni matkalta pientä matkaraporttia tänne blogiin, jos suinkin aika riittää. Eiköhän ainakin junassa köryytellessä kotia kohti ole hyvää aikaa naputella kännykällä tunnelmia ja tapahtumia.

Mukavaa viikonlopun alkua kaikille,

toivottelee Serena, 246.

Unettomuudesta

Kärsitkö sinä unettomuudesta? Uni ei joko tule iltaisin ollenkaan, tai sitten se mistä minä kärsin eniten. Nukahdan illalla ihan hyvin, mutta herään aamuyöllä enkä saa enää unen päästä kiinni. Eilen heräsin kahdelta yöllä ja nukkumatti ei enää tullut ollenkaan takaisin. Työpäivä oli sitten äärettömän raskas, koska niinsanotuille tupluureille ei ollut mahdollisuutta.

Olin käynyt illalla tunnin lenkillä ulkoiluttamassa koiraa, eli kevyt liikuntakaan ei auttanut. Jos sinulla on sellainen elämäntilanne, että voit nukkua silloin kuin haluat ja valvoa halutessasi, tällaiset häiriöt eivät haittaa. Varsinaisesta unettomuudesta aletaan puhua vasta kolmen kuukauden unettomuuden jälkeen.

Stressi ja murehtiminen aiheuttavat unihäiriöitä, jostain syystä yöllä mieleen tulevat negatiiviset ajatukset tuntuvatkin päivää huomattavasti voimakkaimmilta. Kaikkein inhottavinta mielestäni on painajaisuneen herääminen ahdistuneena, sen jälkeen nukkumatti on taaskin tipotiessään.

Hyviä unia sinulle, toivottelee Serena, 246

Erilaisuuden hyväksyminen

Jos me kaikki ihmiset olisimme samanlaisia, niin elämä olisi eittämättä vielä tylsempää? Jotkut ihmiset ovat perhekeskeisiä, toiset taas työkeskeisiä. Jotkut tekevät töitä öisin, toiset taas tekevät mieluummin töitä päivisin. Meitä on aamu- ja iltaunisia, toiset meistä ovat etuajassa paikalla, toisia taas saa aina odottaa.

Meidän arvomme ovat myös erilaisia, toisille toiset asiat ovat tärkeämpiä, samat asiat voivat olla kolmannelle ihan yhdentekeviä. Toiset arvostavat intuitiota ja selvänäkemistä, toiset pitävät näitä asioita hölynpölynä.

Joillekin ihmisille vakaus ja omaisuus ovat elämässä merkittävimpiä asioita, toiset eivät kerää omaisuutta ja elävät elämänsä vuokralla. Toiset ihmiset antavat varoja hyväntekeväisyyteen, jotkut eivät koskaan. Toiset ihmiset haluavat auttaa muita, mutta joiltakin ei saa koskaan vastapalvelusta takaisin. Elämässä tulisi vallita antamisen ja saamisen välillä tasapaino, jolloin myös energiat pysyvät tasapainossa.

Kivaa pääsiäisen odotusta, toivottelee Serena, 246.

Huhheijaa tuli huhtikuu

Hemaisevaa huhtikuuta kaikille blogini seuraajille,

Huhtikuukin tulla humahti tänne korona-virus -aikojen keskelle. Rannikolle tulikin oikein kunnon lumikerros, joten kevätkin tuntui lykkääntyvän jonnekin kauas lumikerroksen alle. Ajattelinkin kirjoitella, mitä kaikkea nyt voikin tehdä kun minnekään ei oikein saisi turhaan mennä, vaan pitäisi pysyä ihan kotioloissa.

Nyt on tosiaan aika tehdä niitä asioita, mitä tavallisesti ei ehdi tehdä. Siivoaminen, nyt olisi sitten aikaa järjestellä niitä paikkoja, mitä ei muulloin ehdi. Vanhoja valokuvia voisi käydä läpi, lukea niitä kirjoja jotka ovat jääneet lukematta muiden kiireiden vuoksi. Koko perhe voi lähteä yhdessä retkelle luontoon, vaikkapa keväiselle piknikille, ja voi olla yhdessä ja nauttia hiljaisuudesta ja luonnon rauhasta. Tämä aika on nyt varattu hiljentymiselle ja pysähtymiselle, mikä on nyt kaikkein tärkeintä? Se on edelleen se rakkaus ja yhdessäoleminen, jolle on nyt varattu roppakaupalla aikaa.

Soittelemisiin ja voikaa hyvin, Serena