Hemaisevaa huhtikuuta kaikille blogini seuraajille,
Huhtikuukin tulla humahti tänne korona-virus -aikojen keskelle. Rannikolle tulikin oikein kunnon lumikerros, joten kevätkin tuntui lykkääntyvän jonnekin kauas lumikerroksen alle. Ajattelinkin kirjoitella, mitä kaikkea nyt voikin tehdä kun minnekään ei oikein saisi turhaan mennä, vaan pitäisi pysyä ihan kotioloissa.
Nyt on tosiaan aika tehdä niitä asioita, mitä tavallisesti ei ehdi tehdä. Siivoaminen, nyt olisi sitten aikaa järjestellä niitä paikkoja, mitä ei muulloin ehdi. Vanhoja valokuvia voisi käydä läpi, lukea niitä kirjoja jotka ovat jääneet lukematta muiden kiireiden vuoksi. Koko perhe voi lähteä yhdessä retkelle luontoon, vaikkapa keväiselle piknikille, ja voi olla yhdessä ja nauttia hiljaisuudesta ja luonnon rauhasta. Tämä aika on nyt varattu hiljentymiselle ja pysähtymiselle, mikä on nyt kaikkein tärkeintä? Se on edelleen se rakkaus ja yhdessäoleminen, jolle on nyt varattu roppakaupalla aikaa.
Soittelemisiin ja voikaa hyvin, Serena