Oletko sinä introvertti eli sisäänpäinkääntynyt henkilö, vai ekstrovertti eli ulospäin kääntynyt persoonallisuustyyppi, vai sijoututko näiden kahden persoonallisuustyypin väliin? Tälläinen ihmistyyppi on ambivertti, jolla on sekä introvertin että ekstrovertin luonteenpiirteitä.
Olen nyt lomalla ja voin nauttia omasta rauhasta ja ladata akkujani. Itse koen että minulla on kummankin persoonallisuustyypin piirteitä, eli olisin sitten ambivertti. Tosin olen niitä ihmisiä, jotka tykkäävät siitä, että voi varata ajan jonnekin tietokoneella, ettei tarvitse notkua puhelimessa jonottaen. Samoin olen parempi ilmaisemaan itseäni kirjoittaen kuin suullisesti, tai sitten kirjoittaisin mieluiten.
Ambivertti viihtyy sekä ihmisten parissa että yksin. Hän ei ahdistu yleensä yksinäisyydestä, vaan päinvastoin jopa nauttii siitä. Mutta hän nauttii myös ystäviensä kanssa olemisesta eikä koe sen jälkeen itseänsä väsyneeksi ja turhautuneeksi.
ihanaa alkukesää blogini seuraajille, Serena, 246.