Unien tulkinta

 

Uni on erittäin tärkeää ihmiselle, ilman riittävää unensaantia sekä fyysinen että psyykkinen terveys alkaa horjua nopeasti. Ihminen tarvitsee unta keskimäärin vähintään 7 tuntia vuorokaudessa, unentarve voi olla hyvin yksilöllistä Unet ovat yleensä varsin sekavia, jokin unessa jatkuvasti esiintyvä teema voi jäädä usein mietityttämään. Neuvonantajamme voivat auttaa, kun kyseessä on unien tulkinta.

Jos tuntuu siltä, ettei muista uniaan, voi alkaa pitämään unipäiväkirjaa. Tämän kirjan tulisi olla vuoteen vieressä yöpöydällä, ja uni tulisi kirjoittaa heti herättyään ylös kun sen vielä muistaa hyvin. Sanotaan, että tämän menetelmän avulla alkaisi muistaa paremmin uniaan herättyään.

Unien sanotaan olevan viestejä alitajunnasta, eli jokin salattu asia pyrkisi pintaan unien kautta. Unet voivat myös ilmentää stressitilaa ja huolia. Nuorena kuljin bussilla kouluun, ja vieläkin näen unia joissa myöhästyn bussista, tai yritän soittaa jollekin kiireesti enkä saa puhelinta toimimaan. Jokin tärkeä tavara on hukassa, kaikki on ihan sekasortoista….

Näen myös unia salaisista käytävistä ja ylimääräisistä huoneista. Jotkut näkemäni elokuvat tai lukemani kirjat voivat tulla uniin. Kiusallista on nähdä unta, jossa kulkee ilkialastomana muiden hyvin pukeutuneiden ihmisten joukossa. Näen myös toimintaunia, joissa mennään lujaa autolla, aseilla räiskitään ja paetaan hirveää vauhtia. Joskus ajan itse, joskus joku muu ajaa tai joskus ratissa ei ole ketään. Tämän sanotaan kertovan siitä, määrääkö itse omasta elämästään. Irtoavat hampaat unessa kauhistuttavat monia sekä unet jonkun kuolemasta.

Unien tulkinta on asia, johon voit saada apua meiltä neuvonantajilta, rohkeasti vain soittamaan.

Terveisin Serena / 246

Miten eläisit valotyöllä

 

Keväinen tervehdys Sinulle blogini seuraaja.

Oletko koskaan ajatellut sitä, jos tekisitkin pelkästään henkistä työtä eli valotyötä?

Itseäni kiehtoo itsenäisen työn vapaus, mutta tämä vapaus tuo myös vastuuta. Eli myös valotyöntekijän tulee hinnoitella työnsä oikein saadakseen siitä kohtuullisen toimeentulonsa. Tämä asia herättää ristiriitaisia tuntemuksia. Joidenkin mielestä valotyötä pitäisi tehdä ilmaiseksi, mutta kyllähän tehdystä työstä tulee korvaus saada, ainakin menetetystä ajasta. Miten pärjäisit, jos pari kertaa kuussa ei enää kilahtaisikaan tilille sitä tiettyä summaa, mikä nykyisestä työstä palkollisena saapuu säännöllisesti. Eli myös hoidot ja tulkinnat tulisi hinnoitella niin, että pystyt elämään niistä saamiesi korvausten avulla.

Pitkään työvuoroon palkkatyössä menee paljon aikaa ja energiaa. Valotyössä olisi se tietty vapaus, kun saisit mennä ja tulla vapaamman aikataulun mukaan. Olisit pelkästään itsellesi vastuussa tekemästäsi työstä. Tosin asiakkaiden tulisi myös saada apua tekemistäsi tulkinnoista ja hoidoista, jotta maineesi toisi Sinulle uusia maksavia asiakkaita.

Tämä onkin asia, mikä pyörii monen valotyöntekijän mielessä,

valoisin terveisin Serena

Soita tänään ilmaiseksi

Aurinkoinen maaliskuinen tervehdys kaikille blogini seuraajille,

Tänään kello 13 alkaa jälleen Suomessa ilmaiskampanja, kampanja kestää yöllä 01 saakka, joten sinulla on rutkasti aikaa soittaa. Valitse numero 0700-93162, jolloin sinulla on aikaa seitsemän minuuttia puhua maksutta kenen tahansa neuvonantajamme kanssa. Voit soittaa numerostasi maksutta kerran tämän illan aikana, joten valitsethan numerot huolellisesti.

Voit miettiä jo etukäteen kysymyksiä, mihin haluat selvyyttä ja mitä haluat esittää neuvonantajillemme. Moni meistä haluaa mielellään kuunnella Sinun ääntäsi ja kertomustasi omasta elämästäsi niin pääsemme helpoiten Sinun energioihisi, tulkinta on vuorovaikutteinen kokemus joten se on hyvä tehdä puhtaassa yhteistyössä niin lopputulos on silloin se parhain. Jos haluat puhua toisen neuvonantajamme kanssa, pääset päävalikkoon painamalla numeroa yhdeksän. Voit katsoa vapaana olevat neuvonantajamme joko sivuilta www.ennustaja24.fi tai www.enkeliviesti.fi. Voit myös kuunnella neuvonantajiemme esittelyt ja pääset valitsemaan neuvonantajan painamalla numeroa yksi, eteenpäin nauhoissa pääset painamalla numeroa kuusi.

Jään odottamaan soittoasi, lämmöllä Serena