Peloista

Tällä hetkellä Suomessa ainakin jollakin alueilla ja joidenkin ihmisten keskuudessa vallitsee pelon ilmapiiri. Korona on tuonut monelle pelkoa ja ahdistusta, entäs jos saan koronan pelko vaivaa monen mieltä. Mutta pelon paisuttelu ja turha huolehtiminen ei auta tässä tilanteessa, joka ei onneksi kestä ikuisesti.

Toisaalta puhutaan myös hälläväliä tyylillä liikkeellä olevista ihmisistä, jotka eivät välitä yhtään hallituksen antamista varoituksista ja rajoituksista. He eivät mm pidä turvaväliä toisiin ihmisiin ostoksia tehdessään ja kassajonoissa.

Törmäsin kirjoitukseen, jossa eräs henkilö kertoi huomauttaneensa kassajonossa perässään olevalle henkilölle turvavälistä, joka oli merkitty liikkeen lattialle huomioteipeillä. Vastaukseksi oli tullut ensin, mitä sä sanoit ja sen jälkeen haistattelua vaikka lapsiakin oli ollut paikalla. Jos emme välitä itsestämme, niin lapsistamme meidän kuitenkin tulee välittää ja kunnioittaa myös toisten ihmisten oikeutta pysyä  terveinä.

Tervettä kevättä kaikille toivottelee Serena