Kristalleista

Hei taas kaikille, toivottavasti olette nauttineet kauniista kevättalven päivistä. Pakkasen purevuus on jo vähentynyt ja aurinkokin on alkanut paistaa enemmän. Eiköhän se kevät ole jo tulossa ja luin jostakin että tänä vuonna olisi erittäin pitkä ihana kevät…

Minulla on jopa todistus siitä, että olen suorittanut kristallihoitajakurssin. Kristallihoidot perustuvat siihen, että eri kivillä on erilaisia voimia. Esimerkiksi mustat ja tummat kivet usein maadoittavat, eli niitä voidaan käyttää alemmissa chakroissa eli energiakeskuksissa.  Ihmisellä on jopa tuhansia erilaisia energiakeskuksia kehossamme ja kehon ulkopuolella. Jalkojemme alla on uuden näkemyksen mukaan maatähtichakra. Useimmiten epätasapainossa on juurichakra, joka sijaitsee välilihan alueella kehossamme. Tähän chakraan vaikuttavat huoli pärjäämisestä ynnämuut perustoimeentuloon vaikuttavat asiat.

Miten niitä kiviä sitten käytetään? Voimme tehdä niistä erilaisia kuvioita ja meditoida niiden läheisyydessä. Voimme myös lisätä niitä tekemäämme aarre- eli unelmakarttaan. Tämä asia on niin laaja että jatkan vielä seuraavissa postauksissa aiheesta. Mukavaa viikonloppua kaikille !

Kristalliterveisin Serena

 

Kun muisti pätkii….

Mukavaa huhtikuun puoliväliä kaikille lukijoilleni,

Kevät on jo melko pitkällä, mutta silti lunta tulla tupruttaa aina silloin tällöin, vaikka välillä onkin ollut jo keväisiäkin päiviä. Täällä taas sataa lunta ja ylimmäinen kuva vastaa todellisuutta. Itsekin olen huomannut välillä unohtelevani asioita. Nuorempana muistin melkein kaiken ja ihmettelinkin ikäisiäni ihmisiä, jotka kommentoivat usein etteivät muistaneet jotain asiaa.

Melko moni asia menee luultavasti stressin ja kiireen piikkiin. Voimakas stressi kutistaa aivojen hippokampusta, jossa alzheimerin tauti alka. Itse teen useampaa työtä ja nuorempi lapseni on vielä melko pieni. Välillä huomaan, että jos en laittaisi tiettyjä asioita kännykän kalenteriin, unohtaisin ne täysin. Jatkuva kiire saa aivot pätkimään. Asia myös unohtuu, jos siihen ei kiinnitä tarpeeksi huomiota. Masennuksen ja jatkuvan stressin sanotaan myös huonontavan muistia. Jos unohtelu alkaa haitata arjen ja työn sujumista, sanat katoavat ja uudenoppiminen vaikeutuu,  silloin kannattaa hakeutua lääkärin tutkimuksiin.

Mukavaa kevään odotusta juuri Sinulle, toivottelee Serena