Syyskuinen tervehdys kaikille blogini seuraajille,
Lähdin pitkästä aikaa kokeilemaan syksyn kunniaksi uutta ruokavaliota, jonka hankin internetin ihmeellisestä maailmasta. Dieettini on melko rankka ketodieetti, jolloin hiilihydraatit jätetään minimiin. Tavoitteena on tietysti fyysisen terveyden parantuminen, piristyminen ja olisi myös tosi mukavaa jos vanhat vaatteeni mahtuisivat jälleen päälle. Toivon tosiaan myös piristymistä ja kunnon kohenemista ruokavalion myötä.
Varsinkin illalla ennen nukkumaanmenoa on monta kertaa ollut nälkä, ihan pilkulleen en ole pystynyt tätä ruokavaliota noudattamaan, mutta mottoni tässä on oman kunnon mukaan. Hiilihydraattien vähentäminen ja ruokavalion terveellisyys tekee varmasti poikaa tälle tytölle. Eilen vasta muistin ensimmäistä kertaa ostaa avocadoa, tähän asti olen korvannut ne majoneesilla.
Tämä matka on pitkä, mutta eiväthän ne kilotkaan ole parissa päivässä tulleet vaan niitä on kerätty vuosien ajan. Tämä on aina hyvä muistaa kun yrittää kevennellä.
Pirteää syksyn jatkoa kaikille lukijoilleni, toivottelee Serena