Veteraanipäivä

Isänmaallinen tervehdys kaikille blogini seuraajille,

Tänä aamuna kuulin telkkarista, että viimeisen sodan päättymisestä on juuri tänään 27.4. kulunut 75 vuotta. Suomi on ollut varmasti silloin aivan toisenlainen valtio, kuin se tällä hetkellä on. Suurin osa ihmisistä on työskennellyt maatalouden parissa ja vuonna 1945 Suomi toipui sodasta ja 1945 – 50 syntyneistä lapsista käytetään nimitystä suuret ikäluokat.

Lapin sodan päättymisestä on tänään tasan 75 vuotta, sen kunniaksi liput on nostettu salkoon veteraanien kunniaksi. Koronatilanteen takia kaikki juhlallisuudet on siirretty internettiin. Sodan jälkeisinä vuosina oli pulaa kaikista, lapset kärsivät usein aliravitsemuksesta. Karjalasta oli paennut Suomeen yli 400 000 evakkoa, joille piti järjestää koti Suomesta. Eduskunta sääti 1945 maanhankintalain, jolloin evakot saivat perustaa tiloja Suomessa.

Suomi on muuttunut paljon näiden 75 vuoden aikana, kaikki korkeamman elintason tuomat muutokset eivät suinkaan ole positiivisia, Suomi on kuuluisa korkeasta sosiaaliturvatasostaan, mikä on valitettavasti laskenut viimeisten vuosien aikana. Muista sinäkin tänään meidän puolestamme kaatuneita,

terveisin Serena