Tervehdys kaikille lukijoilleni,
Tällä viikolla on lasten oikeuksien viikko, ja tänä päivänä, eli keskiviikkona 20.11.2019 on lasten oikeuksien päivä. Tänä vuonna on teemana antaa lapsen olla oma itsensä. Jokainen lapsi on oma ainutlaatuinen persoonallisuutensa. Eli meidän ei tulisi arvostella lapsiamme negatiivisesti, vaan pikemminkin kehua heitä heidän positiivisista ominaisuuksistaan. Tämän viikon tavoitteena on tuoda ihmisten tietoon se asia, että myös lapsilla on nykyään oikeuksia ja on olemassa lasten oikeuksien sopimus, joka täyttää tänä vuonna jo 30 vuotta.
Itsekin vielä muistan, miten äitini aikoinaan moitti minua kömpelöksi, ja sanoi etten ole tarpeeksi ryhdikäs. Koskaan en ollut tarpeeksi hoikka enkä vanhempieni mielestä tarpeeksi kiltti, vaikka myöhemmin olenkin jäänyt nimenomaan kiltteyteni takia varsinkin työelämässä toisten jalkoihin.. Panostin kouluun, koska minulle sanottiin että olen pikemminkin älykäs kuin kaunis. Niinpä myös hyvät arvosanat oletettiin tulevan minulle automaattisesti, koska en kuulemma tehnyt muuta kuin nyhjötin kirjan ääressä. Nykyään on kiellettyä arvostella lasta noin negatiivisesti, hymyillen luin eilen liikunnanopettajan viestin jossa kiellettiin arvostelemasta toisten ruumiinosia, koska sitähän tekevät omasta mielestään erittäin sivistyneet aikuisetkin. Kun maitohampaat lähtivät, minua kiellettiin hymyilemästä koska se näytti niin rumalta. Ehkä siksi olenkin niin ihmeissäni, kun joku sanoo minua joskus kauniiksi, mutta meidän jokaisen tulisi nähdä itsessään se kauneus ja jumalallinen valo. Vanhan ajan kasvatuskulttuurille ominaista taisikin olla se, ettei tyttöjä saa kehua liikaa etteivät ylpisty ja tule koppaviksi. Itse yritän muistaa kehua omia tyttäriäni joka päivä kuinka kauniita ja taitavia he ovat juuri omina itsenään.
Ihanaa lasten oikeuksien päivää kaikille, toivottelee Serena