Marraskuu….

Makoisaa marraskuuta kaikille blogini seuraajille,

Teitä onkin  tullut mukavasti lisää, mutta kukaan ei ole vielä koskaan kommentoinut mitään. Yhtään ilkeätäkään kommenttia ei ole vielä näkynyt. Suomen syystalvi alkaa olla pimeimmillään, lunta satelee vähän ja pakkasetkin ovat alkaneet kiristyä ainakin öisin. Autojen lämmityslaitteiden piuhatkin on jo pitänyt kaivaa esiin.  Kun se pahanen piuha unohtuu aamukiireessä, saakin iltasella rapsutella kivasti jäätyneitä ikkunoita.

Tieto lisää tuskaa, voin todeta, kun kuulin tänään että verotiedotkin on julkistettu. Me tavalliset pitkälti alle 100 000 euroa vuodessa tienaavat saamme olla rauhassa, sillä vain yli tämän maagisen tulorajan päässeet julkistetaan. Jos joku haluaa tietää, mitä minä tienaan, joutuu raahautumaan verotoimistoon asti. Varoitus, sitä ei ehkä kannata tehdä kun mitään niin kovin erikoista ei sieltä löydy. Mitä enemmän ansaitset, sitä enemmän myös maksat veroja tässä hyvinvointiyhteiskunnassa. Itsekin kyllä manailen veroja, varsinkin kun makselin niitä jäännösveroja tuossa viime viikolla melkoisen summan. Kun olin lapsi ja nuori, muistan että julkaistiin niinsanottu juorukalenteri, jossa oli ihmisten veroitettavat tulot ja ansiotulot. Luullakseni tästä ollaan luovuttu?

Verotusterveisin Serena

Talviaikaa – talven taikaa

Mukavaa lokakuun loppua kaikille blogini seuraajille,

Ensi yönä siirretään kelloja tunti taaksepäin, eli saamme tuntia pitemmän viikonlopun tällä erää. Löysin facebookista kuvan muutama vuosi sitten, silloin oli satanut tosi paljon lunta samana päivänä, mikä tietysti suli myöhemmin. Mutta kyllähän se ensilumi ja lumikin piakkoin tulevat, ensi viikoksi on luvattu pakkasia. Huomenaamulla pitää varmasti ottaa harava kauniiseen käteen, ettei keväällä ole helisemässä talven ja lumen jäljeltä märkien lehtien kanssa.

Mielestäni on mukavaa, kun tästä kellojen siirtelystä luovutaan. Keväällä on aina pieni järkytys, kun yhtäkkiä kelloja siirretäänkin tunti eteenpäin ja ensimmäisen viikon on olo, että on kroonisesti myöhässä joka paikasta. Muistaakseni jäämme tähän vanhaan talviaikaan, eikö silloin kymmeniä vuosia sitten kun tähän ryhdyttiin, pärjätty kuitenkin ihan hyvin myös talviajassa.

Mukavaa sunnuntaita juuri Sinulle, toivottelee Serena