Ystävyystesti

 

 

Pakkastervehdys kaikille blogini seuraajille,

Huh-huh, ajatelkaa, enää noin 2 viikkoa jouluun. Minulla on vielä joululahjat paketoimatta, mutta kun lapsille on niitä vaatteita laitan niitä laatikoihin. Silloin ei tule niin monta pakettia, mutta on helpoin paketoida. Mahtaa olla kiljaisu, koska eräällä lahjalla on pakettina kookas sähkökiuas-laatikko, että mitähän tämäkin paketti mahtaa sisältää.

Mistä löydät sä ystävän, lauletaan eräässä vanhassa laulussa, jossa myös neuvotaan testaamaan ystävyys. Eli todellinen ystävä jää vierellesi myös niinä aikoina, jolloin sinulla ei mene hyvin. Kun sain toisen lapseni, huomasin olevani melkoisen yksinäinen. Erehdyin myös sanomaan tapaamilleni ”ystäville”, että olen melko yksinäinen. Seurauksena oli usein viileä vilkaisu, ja sen jälkeen kyseistä ihmistä ei enää näkynyt. Mietinkin, että olisi pitänyt sanoa että kyllähän näitä kavereita riittää, aikaa vain ei ole millään tavata heitä kaikkia. Huomasin myös olevani huomattavan yli-ikäinen muihin äiteihin verrattuna, vaikka toinen lapsi ja sen saaminen oli minulle tosi tärkeää, melkeinpä pakkomielle niihin aikoihin. Ja kyllähän tämä lapsi on melkoinen ilonaihe, koska hänen kanssaan on ollut niin paljon helpompaa, kuin esikoisen kanssa.

Älä sinäkään jätä jouluna lähimmäistäsi yksin, toivottelee Serena

Joulu – kulutusjuhla?

Lämmin tervehdys kaikille blogini seuraajille,

Luin juuri lehdestä että moni velkaantuu jouluna, koska ostaa liian paljon kalliita lahjoja ja ruokaankin menee liikaa rahaa. Itse olen nyt ostanut kypsällä iällä saamilleni lapsille jonkin verran lahjoja, veljieni lapset saavat myös jotain, mutta siihen se kyllä jääkin. Myönnän kyllä käyttäneeni visaa välillä ylimääräisiin ostoksiin, mutta toivottavasti en silti joudu velkakierteeseen.

Joulu on kumminkin noin kolmen päivän pituinen ja sen jälkeen on taas edessä pitkä ja pimeä arki, tosin kevättä kohti ollaan menossa. Lapsilleni ostin värejä ja kirpputoriltakin löysin uutta tavaraa, joten kovin arvokkaita lahjoja he eivät tule minulta saamaan. Harrastusmaksutkin vievät vuodessa kohtuullisen pitkän pennin tai centin, joten yksinomaan jouluun ei kannata kaikkea sijoittaa.

Stressitöntä joulun odotusta kaikille seuraajilleni, toivottelee Serena

Jos haluat soittaa minulle, soita 0700-80000, jos olen linjoilla voit painaa numeroa 3 ja valita minut numero 546. Maksu 2,95 euroa/min + pvm/ppm. Jos et ole ennen soittanut numerostasi, voit soittaa 0700-93162 ja ensimmäiset 10 minuuttia ovat ilmaiset, ystävyydellä Serena

https://www.ennustaja24.fi/kaikki-tulkitsijat/serena-546/