Mukavaa Halloweenia kaikille blogini seuraajille,
Halloweenaika on synkkää ja pelottavaa pimeimmän syksyn aikaan. Somesta luin postauksen, jossa äiti kertoi ettei anna tyttären pitää kirveskoristeista pääpantaa. Eli hiuspantaan oli kiinnitetty iso musta kirves, josta sai vaikutelman että kirves on lyöty päähän.
Alunperin aikeeni oli kirjoittaa ihan toisenlaisesta pelosta, peloista jotka rajottavat elämäämme. Emme uskalla tehdä asioita, koska pelkäämme sitä, mitä muut ihmiset sanovat. Emme esimerkiksi uskalla lähteä yrittäjiksi, koska pelkäämme sitä, ettemme saa riittävästi tuloja ja asiakkaita. Mutta jokainen menestynyt ihminen on kamppaillut aikoinaan tämän pelon kanssa. Jos mitään ei uskalla yrittää, mitään ei tule myöskään tapahtumaan. Ihmiset eivät kadu kuolinvuoteellaan asioita, joita he ovat tehneet, vaan asioita, joita he eivät ole uskaltaneet tai muuten vain jättäneet tekemättä.
Sinä, uskalla tehdä tänään joku pelottava asia,
Soittelemisiin, Serena