Red Hatin kansainväliset linjat

Hei, kerron tässä päivityksessäni hieman siitä,  miten kansainvälinen yritys Red Hat on.

Red Hatilla on ennustuslinjat pohjoismaissa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Suomessa Red Hatin ennustuslinja on toiminut keväällä jo neljän vuoden ajan. Lisäksi Red Hatin ennustuslinja löytyy myös Pohjois-Irlannista sekä Unkarista ja Puolasta. Tässä päivityksessä käsittelen ensisijaisesti Tanskan ennustuslinjoja. Haluaisinkin lukijani, että kävisit tutustumassa näihin Tanskan linjoihin, voit myös verrata niitä Suomen sivuihin www.ennustaja24.fi.

Linkit Tanskan ennustuslinjoille ovat

Laskin, että molemmilla sivuilla on jopa 26 neuvonantajan kuvat ja kertomukset heistä ja heidän taidoistaan. Eli jos osaat hyvin tanskaa tai ruotsia, voit hyvinkin soitella toiselle pohjoismaiselle linjalle, jolle myös kuten Suomessakin, on mahdollista saada ilmaista puheaikaa kymmenen minuuttia kun soitat nettisivulla olevaan numeroon ensimmäistä kertaa puhelimestasi. Voit myös verestää ruotsin ja tanskan kielen taitojasi käymällä tutustumassa sivuilla oleviin henkisiin artikkeleihin.
Huomasin myös, että sivulla www.enkeliviesti.fi löytyy numero  Red Hatin kansainväliselle linjalle, jos siis osaat hyvin englantia voit soitella sinne edullisesti ilta-aikaan, vain 1,42 euroa minuutti + pvm. Linjoillamme on aina joku, joten voit soitella meille myös joulun aikaan,
soittelemisiin, Serena

Happy Hour

Tervehdys kaikille blogini seuraajille.

Tänään Red Hat järjestää Suomessa ensimmäisen Happy Hourin, eli saat tunnin aikana soittaa yhden puhelun aivan ilmaiseksi. Meillä EU-alueellahan sen maksimipituus on tavallisesti noin 15 minuuttia, mutta silloin kun on Happy Hour,  saat sen aikana puhua ilmaiseksi niin kauan kuin haluat eli kello 20-21 aikana.

Muistathan rekisteröityä sivullamme, niin saat kaikki Red Hatin tarjoamat edut itsellesi, eli saat ilmaista puheaikaa keskimäärin kerran kuukaudessa. Ilmaisminuuttimäärä on vaihdellut.

Toivottavasti luit tämän postauksen ennen ilta klo 20, Happy Hour on tänään torstaina 25. marraskuuta 2018 kello  20 – 21 Suomen ennustuslinjalla.

Soittelemisiin, Serena

Jos haluat soittaa minulle, soita 0700-80000, jos olen linjoilla voit painaa numeroa 3 ja valita minut numero 546. Maksu 2,95 euroa/min + pvm/ppm.  Jos et ole ennen soittanut numerostasi, voit soittaa 0700-93162 ja ensimmäiset 7 minuuttia ovat ilmaiset, ystävyydellä Serena

https://www.ennustaja24.fi/kaikki-tulkitsijat/serena-546/