Positiivisuudesta

Hei kaikki lukijani, nyt on helmikuukin jo pyörähtänyt käyntiin.

Ennustajakaverini Stellan kanssa oli hieman puhetta unelmista, muistutin häntä että pitää unelmoida nimenomaan isosti. Oli puhetta mm aarrekartoista, unelmammehan muuttuvat toki iän karttuessa. Ehkä minä olin tyytyväisempi nuorempana vähempään, siksi unelmat tuntuvat nykyaikana olevan yhä vain isompia ja loisteliaampia.

Ihmiset eivät yleensä tiedäkkään, kuinka voimakas vaikutus ajatuksilla on  todellisuuden muodostumiseen. Meidän tulisi välttää negatiivisia ajatuksia viimeiseen asti. Tiedostamisen nykyhetkessä voitte ohjelmoida mielen ennakoivasti keskittymään positiiviseen. Jos kuvittelette positiivisia visualisointeja jostain vaikeasta tai arvaamattomasta tilanteesta, mielenne heijastaa telepaattisia energia-aaltoja positiivisen siirtymän puolesta. Näin voitte oppia purkamaan negatiivisen ajatuksen tai kuvan korvaamalla sen vastakohdalla.

Soitellaan, positiivisin ajatuksin Serena