Valeuutiset

Erilaiset valeuutiset ja MV-lehden kaltaiset julkaistut propagandajutut tuottavat nykyaikana laajan misimformaation tulvan. Eli tuotetaan uutisia, jotka eivät ole totta ja aiheuttavat kansalaisten keskuudessa paniikkia ja vastareaktioita. Esimerkkinä voin kertoa erilaiset koronajutut, olen löytänyt mitä mielikuvituksellisempia asioita koronaviruksen tiimoilta. Jotkut väittävät ettei koronaa ole, mutta itse sairastin sen vastikään.

Eli älkää luottako näihin marginaalijulkaisuihin, ne ovat useimmiten täyttä potaskaa. Nämä julkaisut tunnistaa tietystä sensaationnälkäisyydestä ja ne eroavat jyrkästi valtakunnallisesta uutisoinnista.

Lisäksi Ukrainaan on järjestetty erilaisia tavarakeräyksiä. Eräs tuttavani on työskennellyt kansainvälisissä avustusorganisaatioissa, ja hänen viestinsä oli että kansalaisten tulisi panostaa isojen organisaatioiden avustamiseen, koska niiden toiminta on  järjestelmällistä ja kokemusta löytyy avustustoiminnasta. Jos Ukrainaan viedään sekalaista tavaraa, se hautautuu helposti sateeseen ja sodan melskeeseen ja menee pilalle. Toki Suomeen tulleita Ukrainalaisia voi avustaa antamalla heille vaatteita ja käyttötavaraa.

Ihanaa maaliskuun jatkoa kaikille, Serena 246.

 

Kuolemanpelko

Toukokuinen takatalvinen tervehdys kaikille blogini seuraajille,

Koronaepidemia on lisännyt kuolemanpelkoa, media tulvii paniikkia ja kauhutarinoita koronaan sairastuneista ja heidän voinnistaan. Sosiaalisestakin mediasta olen löytänyt ikäviä artikkeleita, joissa perusterve nuori ihminen on saanut viruksen ja menehtynyt siihen. Loppujen lopuksi Suomessa ei ole ketään alle eläkeikäistä koronaan menehtynyt. Joka talvi ihmisiä kuolee keuhkokuumeeseen ja muihin sairauksiin, ehkä osa ”koronaan” kuolleista on ollut myös heitä.

Jos sinulla on kuolemanpelkoa, mietit ehkä sitä miten lapsesi selviävät kun olet siirtynyt valoon. Tärkeää on järjestää etukäteen mahdollisia turvaverkkoja, ettei kukaan jäisi yksin. Turvaverkkona toimivat mahdollisesti lähisukulaiset ja läheiset ystävät. Kiitollisuuspäiväkirjan pito auttaa usein näkemään elämässäsi olevat hyvät asiat, rauhoittaa hermostoa ja vähentää ahdistusta. Voit sanoa itsellesi, että olet tarpeeksi hyvä juuri sellaisena kuin olet, kun tunnet olosi riittämättömäksi, se vähentää stressiä.

Mukavaa toukokuuta juuri sinulle, toivottelee Serena