Matkakuumetta

Arvatkaapa mitä, minäpä pääsen ensi viikolla pienelle matkalle, eli olen siis poissa linjoilta maanantaista keskiviikkoon. Onkohan sitten kotiin päästessä oma maa mansikka ja muu maa mustikka, vaikka ihan kotimaan matkailusta on kyse. Käymme sellaisessa paikassa missä en ole ennen käynyt, olen siis luokkaretkellä eräänlaisena apuvalvojana.

Aina on mukava ennen reissua miettiä, mitä kaikkea kivaa näkee tai kokee matkalla. Ollaan siis lähdössä junalla oikein ”isolle kirkolle”. Mennään kohteeseen, jonne on pieni noin 15 minuutin pituinen laivamatka.

Suunnittelen tekeväni matkalta pientä matkaraporttia tänne blogiin, jos suinkin aika riittää. Eiköhän ainakin junassa köryytellessä kotia kohti ole hyvää aikaa naputella kännykällä tunnelmia ja tapahtumia.

Mukavaa viikonlopun alkua kaikille,

toivottelee Serena, 246.

Aarrekartta

 

Toivottavasti kaikilla on ollut mukava alkuviikko ja olette pysyneet terveinä. Nyt jatkan postauksilla, joissa kerrotaan miten toiveita pystytään toteuttamaan ja muokkaamaan elämäänsä enemmän toivomaansa suuntaan. Toki tämäkin vaatii työtä ja sinnikkyyttä, kuten yleensäkin kaikki eteenpäin pääseminen elämässä.

Sinä voit rakentaa toiveistasi itsellesi aarrekartan, jonka vieressä voit meditoida ja manifestoida säännöllisesti. Jos olet hyvä tietokoneen kanssa, voit rakentaa aarrekartan jollakin tietokoneohjelmalla, eli leikkaat ja liimaat elämääsi toivomiasi asioita tietokoneen ääressä.

 

 

Vanhanaikainenkin metodi on hyvä, kuten minä tein. Eli leikkaa lehdistä ja mainoksista kuvia asioista, joita haluat elämääsi. Esimerkiksi uusi tabletti, auto, matka kaukomaille tai sisäinen rauha. Näin vanhemmiten olen alkanut toivoa, että olisin rauhallinen sisäisesti, ei sillä maallisella mammonalla loppujen lopuksi ole sitä suurinta merkitystä. Ja elämässähän on paljon asioita, joita rahalla ei voi saada, esimerkiksi omat lapset ja terveys.  Toki raha on elämää helpottava tekijä ja elämä on helpompaa, kun  rahaa on riittävästi.

Voit myös liimata aarrekarttaan omia kuviasi, mieluiten hyvällä fiiliksellä olevia kuvia. Ne tehostavat kartan toimintaa. Jos kuvaa ei löydy, voit kirjoittaa toivomiasi asioita aarrekarttaasi.

Mukavaa viikon jatkoa kaikille lukijoilleni, manifestointiterveisin Serena

ps. seuraavassa postauksessani kerron yhden mukavan tavan toteuttaa unelmia, siihen liittyy kirjoittaminen

JOS HALUAT TIETÄÄ LISÄÄ VOIT SOITTAA MINULLE, SOITA 0700-80000, JOS OLEN LINJOILLA VOIT PAINAA NUMEROA 3 JA VALITA MINUT NUMERO 546, YSTÄVYYDELLÄ SERENA.

PUHELUN HINTA ON 2,95 EUROA MINUUTTI + PPM,

KUN SOITAT 0700-93162 NUMEROSTASI ENSIMMÄISTÄ KERTAA, ENSIMMÄISET 7 MINUUTTIA OVAT ILMAISET.