Ekologista vai ei

Tervehdys kaikille blogini seuraajille,

Niin se vaan on maaliskuukin kohta loppupuolella. Ensin tulee huhtikuu aprillipäivineen ja vappukin jo häämöttää hieman yli neljän viikon päässä. Meillä ainakin lapset odottavat jo kovasti kesää. Minä odotan tuulen laantuvan ja auringon alkavan paistaa lämpimämmin, eikö alkuviikosta luvattukin että perjantaina olisi jopa 15 lämpöastetta?

Sosiaalista mediaa seuraamalla olen yllättynyt alati vaihtuvista tutkimustuloksista siitä, mikä ruokavalio onkaan se ekologisin, paras ja terveellisin.  Tuttavapiirissäni on ollut eräs kala- ja kasvissyöjä, joka todella muisti mainita asiasta niinkuin eräässä vitsissäkin mainitaan, nähdessä useamman kerran. Mielestäni jokainen saa valita oman ruokavalionsa omien tarpeittensa mukaan, kasvisruokavaliossahan jää monet vitamiinit purkkien varaan. Erään tutkimuksen mukaan kasvisruokavalio ei ollutkaan se ympäristön kannalta ekologisin valinta. Tosin henkilöt voivat valita muutenkin, miten säästävät luontoa. Esimerkiksi kierrättämällä ja  käyttämällä lentokonetta harvoin. Pyöräilemällä autoilun sijasta, kimppakyytejä käyttämällä ym.

Joissakin keto- ja vähähiilihydraattisissa ruokavalioissa taas hiilihydraatit jätetään alle 20 vuorokaudessa. Elimistöön ei kerry nestettä kun hiilihydraatit pidetään vähissä. Näihin dieetteihin kuuluvat yleensä liha ja rasva, tosin jotkut käyttävät lihankorvikkeita.

Ihanaa keväänodotusta kaikille toivottelee Serena.

Jouluvalmisteluita

Enää on neljä viikkoa jouluun. Itselläni on onneksi lomaa ennen joulua, sairastelun ja muiden tapaturmien vuoksi lomapäiviä on jäänyt melko paljon pitämättä.

Lapsille olen ostellut joululahjat sitä mukaa kun olen tehnyt edullisia löytöjä. Suurin ilo on nähdä varsinkin pikkuisen into joululahjoista, viime vuonna hän puhui yli puoli vuotta joulupukista vaikka oli vasta kaksi vuotias. Inhoan asioiden jättämistä viime tinkaan, joskus kyllä käy niin ihan tahtomattaan, kun unohtaa jonkun asian. Tyttäreni on musiikkiluokalla, joten joulun alusta tarjoaa konsertteja yms jouluohjelmaa.

Joulu menee kyllä meillä suhteellisen matalalla profiililla. Tyttöjen kanssa leivon torttuja ja pipareita valmistaikinasta, nuorimmainen on vielä niin pieni, että pysytään yksinkertaisissa leipomuksissa. Yhdestä en tingi, vaikka nykyään olisi niin muotia olla kasvissyöjä. Joulukinkku on meillä pöydässä joka vuosi.

Toivotan leppoisaa joulunalusaikaa kaikille blogini seuraajille, lumisin terveisin Serena.

Jos haluat soittaa minulle, soita 0700-80000, jos olen linjoilla voit painaa numeroa 3 ja valita minut numero 546. Maksu 2,95 euroa/min + pvm/ppm. Jos et ole ennen soittanut numerostasi, voit soittaa 0700-93162 ja ensimmäiset 7 minuuttia ovat ilmaiset, ystävyydellä Serena

https://www.ennustaja24.fi/kaikki-tulkitsijat/serena-546/