Tänään perjantaina ilmaiskampanja

Iloinen tervehdys kaikille blogini seuraajille,

Tänään meillä sitten on taas ilmaiskampanja, josta jo hieman kerroinkin edellisessä postauksessani. Vieläkään minulla ei ole tarkempia tietoja asiasta, paitsi kampanja alkaakin Suomen linjoilla jo kello 17, jos oikein ymmärsin ja kestäisiköhän se jopa yö 01 saakka.

Näin ollen Sinulla on rutkasti aikaa soittaa valitsemallesi neuvonantajalle. Lue kampanjaohjeet huolellisesti, tällä kertaa ne tulevat nimenomaan sähköpostilla. Ole huolellinen varsinkin numeron suhteen, mihin sinun pitää soittaa saadaksesi ilmaisminuutit, tähän asti se on ollut 0700-93162 myöhemmin kerrottuna ajankohtana.

Odottelen innokkaana soittoasi, terveisin Serena

 

Olisipa jo perjantai

Odotusta täynnä oleva tervehdys kaikille blogini seuraajille,

Varmasti voin kertoa teille kaikille pienen salaisuuden, sillä ensi perjantaina eli 4.10. on tulossa jälleen kampanja Red Hatissa. Olen sen verran lukenut, että kampanja tulee olemaan suurempi kuin koskaan aikaisemmin. Tällä kertaa kampanja toteutetaan sähköpostiviesteillä, eli ennätät vielä käydä rekisteröitymässä Red Hatin sivulla www.ennustaja.24.fi tai www.enkeliviesti.fi sivuilla, niin pääset tutustumaan kaikkiin kanta-asiakkaiden etuisuuksiin. Uskoisin, että jos et saa sähköpostiisi viestejä, kampanjan soitto-ohjeet näkyvät myös etusivulla nettisivuillamme.

Itsekään minulla ei ole vielä tarkempaa tietoa kyseisestä kampanjasta, mutta itse odotan ainakin ilmaisia puheminuutteja, jolloin voit kokeilla itsellesi ihan uutta neuvonantajaa, tai soittaa jollekulle tutulle tai turvalliselle tai sitten voit pirauttaa allekirjoittaneelle. Olen parantaja ja tarottulkitsija, niin voimme löytää ongelmiisi juuri oikean ratkaisun ja juuri Sinua varten. Kuulemisiin perjantai-iltana, odotan soittoasi innokkaasti.

Lämpimin terveisin Serena

 

Joulupöytä

Lämpöinen tervehdys kaikille blogini seuraajille!

Mitä teidän joulupöytiinne kuuluu? Olen jo aiemmin tainnut mainita, että kinkku on meillä aivan ehdoton joulupöydässä. Lapsetkin pitävät siitä kovasti. Lisäksi suosikkeja ovat peruna- ja maksalaatikko. Itse pidän paljon myös graavilohesta.

Jouluna en varsinaista jälkiruokaa tee, niinkuin en muutenkaan. Suklaakonvehteja tulee kumminkin syötyä jonkin verran ja olen ostanut raikkaita mandariineja ja tummanpunaisia jouluomenia.

Tänään olen luultavasti saanut viimeiset joulupaketit tehtyä. Olkaa tarkkoina, lukijani, joulun ja uudenvuoden välissä on vielä kampanja tulossa ilmaisminuutteineen. Vielä en tiedä tarkkaa ajankohtaa.

Jouluisin terveisin Serena.

Jos haluat soittaa minulle, soita 0700-80000, jos olen linjoilla voit painaa numeroa 3 ja valita minut numero 546. Maksu 2,95 euroa/min + pvm/ppm. Jos et ole ennen soittanut numerostasi, voit soittaa 0700-93162 ja ensimmäiset 10 minuuttia ovat ilmaiset, ystävyydellä Serena

https://www.ennustaja24.fi/kaikki-tulkitsijat/serena-546/