Somen vaaroista

Luin iltapäivälehdestä pedofiileistä ja muista lasten hyväksikäyttäjistä. Usein he lähestyvät uhrejaan sosiaalisen median eri sovelluksissa väärää identiteettiä käyttäen.

He usein valehtelevat ikänsä ja nimensä, ovat ystävällisiä nuorelle ja pyytävät heidän kuviaan. Pikkuhiljaa he etenevät seksuaaliseen suuntaan ja pyytävät vähäpukeisia kuvia tai alastonkuvia nuorelta. He kehuvat ja arvostavat, antavat positiivista palautetta, sanovat kauniiksi ja seksikkääksi.

Kun he saavat solmittua nuoreen luottamuksellisen suhteen, on aika suunnitella tapaamista. Tapaamisessa käytetään päihteitä, alkoholia, lääkkeitä tai huumeita. Ennenpitkää tapaaminen johtaa seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

Nuori ei uskalla kertoa vanhemmilleen asiasta. Hän voi tuntea syyllisyyttä tapahtuneesta. Nuoren kuvia voi levitä netissä tai muille ihmisille. Seuratkaa hyvät ihmiset nuorten käyttäytymistä somessa. Kertokaa heille, että heidän ei kannata viestitellä tuntemattomien kanssa eikä missään nimessä lähettää kuvia itsestään.

Turvallisin someterveisin,

Serena, 246.

Unettomuudesta

Kärsitkö sinä unettomuudesta? Uni ei joko tule iltaisin ollenkaan, tai sitten se mistä minä kärsin eniten. Nukahdan illalla ihan hyvin, mutta herään aamuyöllä enkä saa enää unen päästä kiinni. Eilen heräsin kahdelta yöllä ja nukkumatti ei enää tullut ollenkaan takaisin. Työpäivä oli sitten äärettömän raskas, koska niinsanotuille tupluureille ei ollut mahdollisuutta.

Olin käynyt illalla tunnin lenkillä ulkoiluttamassa koiraa, eli kevyt liikuntakaan ei auttanut. Jos sinulla on sellainen elämäntilanne, että voit nukkua silloin kuin haluat ja valvoa halutessasi, tällaiset häiriöt eivät haittaa. Varsinaisesta unettomuudesta aletaan puhua vasta kolmen kuukauden unettomuuden jälkeen.

Stressi ja murehtiminen aiheuttavat unihäiriöitä, jostain syystä yöllä mieleen tulevat negatiiviset ajatukset tuntuvatkin päivää huomattavasti voimakkaimmilta. Kaikkein inhottavinta mielestäni on painajaisuneen herääminen ahdistuneena, sen jälkeen nukkumatti on taaskin tipotiessään.

Hyviä unia sinulle, toivottelee Serena, 246

Erilaisuuden hyväksyminen

Jos me kaikki ihmiset olisimme samanlaisia, niin elämä olisi eittämättä vielä tylsempää? Jotkut ihmiset ovat perhekeskeisiä, toiset taas työkeskeisiä. Jotkut tekevät töitä öisin, toiset taas tekevät mieluummin töitä päivisin. Meitä on aamu- ja iltaunisia, toiset meistä ovat etuajassa paikalla, toisia taas saa aina odottaa.

Meidän arvomme ovat myös erilaisia, toisille toiset asiat ovat tärkeämpiä, samat asiat voivat olla kolmannelle ihan yhdentekeviä. Toiset arvostavat intuitiota ja selvänäkemistä, toiset pitävät näitä asioita hölynpölynä.

Joillekin ihmisille vakaus ja omaisuus ovat elämässä merkittävimpiä asioita, toiset eivät kerää omaisuutta ja elävät elämänsä vuokralla. Toiset ihmiset antavat varoja hyväntekeväisyyteen, jotkut eivät koskaan. Toiset ihmiset haluavat auttaa muita, mutta joiltakin ei saa koskaan vastapalvelusta takaisin. Elämässä tulisi vallita antamisen ja saamisen välillä tasapaino, jolloin myös energiat pysyvät tasapainossa.

Kivaa pääsiäisen odotusta, toivottelee Serena, 246.

Uusi linja Suomessa!

Työntäyteinen tammikuinen tervehdys kaikille lukijoilleni,

Tammikuu on ollut melko kiireistä aikaa, arjen vyöryessä vauhdilla päälle tuntuu siltä ettei aika riitä enää oikein mihinkään. Valtaosa päivästä voi vierähtää ansiotyön parissa, sen jälkeen kaupassakäynnit, ruoanlaitot ja lastenhoidot yms ja huomaat kohta olevasi jo illassa. Istahdat lämpimän tv:n ääreen ja pian jo aika käydä nukkumaan että jaksaa nousta seuraavana päivänä ylös.

Red Hat on nyt avaamassa Suomeen näinä päivinä uutta linjaa ja nettisivua, joka löytyy osoitteesta www.ennustajat24.fi käyhän tsekkaamassa heti kun ehdit  uudet sivut.

Soittelemisiin, Serena

Inspiraatiota lukemisesta

Talvinen tervehdys kaikille blogini seuraajille,

Ostin kaveriltani Jutan Voima-kirjan, aukaisin sen sattumanvaraisesta kohdasta, ja uppouduin lukemaan. Muistinkin hänen kertomansa asiat vallan hyvin. Muistan Jutan Selviytyjät-sarjasta, jossa hän punatukkaisena esiintyneenä kertoi usein tunnelmistaan ja  kuulumisistaan, hän oli selvästi haastattelijoiden suosikkeja. Sen jälkeen hän oli mukana ternimaitomarkkinoinnissa, muistan Petteri Jussilan erikoisen hieman ärsyttävänkin olemuksen. Oli kesä ja olin töissä, yht’äkkiä  iltapäivälehtien lööpeissä luki suurella uutinen Petteri Jussilan äkillisestä menehtymisestä vesionnettomuudessa.

Muistan myös katsoneeni hautajaisia surullisena, koska erityisherkkänä uppoudun toisten suruun helposti. Olin postituslistalla kun Jutta hyppäsi kahvibisnekseen, joka epäonnistui. Sen jälkeen tuli vaatebisnes Sunneva Kantolan kanssa. Ja sitten tuli Fitfarm, joka räjäytti pankin hänen elämässään. Tuli loistotalot ja -autot, tuli Bull Mentula liikekumppaniksi. Oli poliisimies, jonka kanssa oli erikoinen sukunimi Gustafsberg. Vuosien päästä poliisimies jäi ja bodarimiehen jälkeen lopulta Jutta löysi vierelleen  oman unelmien poikamiehen.  Tällä hetkellä Jutta miehineen on sukunimeltään Larm. Huomasin kirjassa niitä arvoja, joita olen omiinkin postauksiini yrittänyt piilottaa. Eli itseensä pitää uskoa ja koskaan ei saa luovuttaa, vaikka olisikin huono päivä. Jos asiat epäonnistuvat, pitää yrittää tehdä jotain uutta, mutta koskaan ei saa antaa periksi. Älä sinäkään anna periksi, vaan usko itseesi, jonain päivänä se päivä paistaa vielä risukasaankin.

Mikä on se unelma, jonka juuri  Sinä haluat toteuttaa,

Soittelemisiin, Serena

 

Rentoutumisen positiivinen vaikutus

No niin, marraskuukin on alkanut jo vauhdilla talvea onkin jo ilmassa. Kävin eräänä iltana tyttären kanssa pienellä kävelylenkillä ja kyllä olikin hauska kävellä pienessä pakkassäässä. Luin lehdestä artikkelin, että koulumaailmassa on ollut hanke, jossa oppilaat osallistuvat päivittäin rentoutushetkiin. Niiden aikana oppilaat oppivat hyväksyvää läsnäoloa ja tarkkaavaisuuden suuuntaamista kyseessä olevaan hetkeen.

Tutkimuksen mukaan huuto ja hälinä ovat vähentyneet. Luokka pysyy rauhallisena ja oppilaat ovat innokkaampia oppimaan uusia asioita. Luokassa on hyvä henki ja kiusaaminen sekä jonkun yksin jättäminen ovat vähentyneet. Myös stressin on todettu vähentyneen ja rentoutumisen auttaneen stressin hallinnassa. Jopa päiväkoti-ikäisiin on testattu noin kolmen minuutin rentoutumishetkiä, ja yleinen meteli on vähentynyt.

Ehtisitkö myös sinä rentoutua tänään, soittelemisiin Serena

 

 

 

Ajan- ja elämänhallinnan taika

Iloinen viikonloppu tervehdys kaikille blogini seuraajille,

Oletko koskaan pohtinut, miten saisit tehtyä epämieluisatkin tehtävät, jotka on joka tapauksessa pakko tehdä vaikkei millään huvittaisikaan? Jos ne on aikatauluun merkittyinä, on vain pieni todennäköisyys että unohtaisit ne ja buukkaisit niiden tilalle jotain muuta. Ehkä ne on viisainta hoitaa heti pois jaloista, kun se vain on mahdollista.  Joidenkin tutkimusten mukaan kolme viikkoa eli 21 päivää on taianomainen raja, jonka aikana henkilö tottuu uusiin rutiineihin.

Jos tehtävät alkavat kasaantua, luo niistä lista ja jaottele ne kolmen ryhmiin, ja teet yhden ryhmän vaikka yhtenä päivänä. Voit myös numeroida nämä asiat tärkeysjärjestykseen eli priorisoida, ja hoida tärkeimmät asiat ensin. Kun muut ei-kiireellisemmät asiat ovat piilossa, stressaat myös niistä vähemmän. Niillähän on oma paikkansa joustavassa aikataulussasi ei-kiireellisten ryhmässä. Jopa sille, ettet tee yhtään mitään voit asettaa oman aikansa, palautuminen ja rentoutuminen ovat nykyään tärkeämpiä kuin koskaan.

Stressivapain terveisin, Serena

Miten ehdin tehdä kaiken?

Syksyinen tervehdys kaikille blogini seuraajille,

Ajan riittäminen kaikkeen tarpeelliseen, stressi ja kiire tuntuvat olevan varsinkin näin syksyisin paljon esillä. Moni joutuu priorisoimaan asioita, kyetääkseen tekemään kaiken tarpeellisen, tai sen mitä on pakko tehdä. Aseta itsellesi sellaisia aikatauluja eli deadlinejä, jotka pystyt saavuttamaan, näin tavoitteiden saavuttaminen motivoi sinua ja koet palkitsevaa tunnetta.

Kun merkitset kalenteriin kaikki tärkeät ja välttämättömät asiat, se parantaa ajan- ja elämänhallintaasi. Opit tietämään, kuinka paljon sinulla menee aikaa tiettyjen asioiden suorittamiseen ja tiedät missä järjestyksessä sinun on hyvä tehdä asiat. Esimerkiksi voit sopia itsesi kanssa siivoustunnin, jonka aikana toimit tehokkaasti. Sitten sinun on hyvä rentoutua ja palkita itseäsi, toki siisti puhtaantuoksuinen koti on jo palkinto sinänsä.

Muista myös nauttia elämästä,

toivottelee Serena